Me kaikki haaveilemme lottovoitosta. Mutta miksi? Olen silmäillyt lottovoittajien haastatteluita satunnaisesti 1970-luvulta lähtien. Jokainen on vastannut samalla tavalla: ”Maksan asuntovelkani ja vaihdan autoni, mutta muuten en muuta mitään.” Miksi sitten lottoat? Jos on vain sadan tonnin unelmat, miksi tavoitella miljoonia? Eikö kukaan haaveile mistään suuresta?
Mikä sitten olisi suurin mahdollinen nautinto. Mietitäänpä.
”Ei ole mitään ihanampaa kuin Jumalan tunteminen.” Näin kirjoitti Euagrios 300-luvun lopulla. Tätä hurskasta lausetta on hyvä miettiä hänen elämänkaartaan vasten.
Euagrios oli lähtöisin Pontoksesta, Georgian naapurustosta ja varmasti tunsi khatšapurin ja škhmerulin kaltaiset herkut. Hän varttui nauttien alueen vuorimaisemista ja merestä, pontoslaisista lauluista ja tansseista.
Aikuistuttuaan Euagrios hengaili kirkon suurimpien opettajien seurassa ja sai heiltä diakonin vihkimyksen. Toisin sanoen hän tunsi myös parhaat yhteisölliset nautinnot ja uralla nousemisen viehätyksen.
Euagrios siirtyi Konstantinopoliin ja sai nauttia pääkaupungin ihmeistä, värikkäästä tunnelmasta ja rantakaduilla maleksimisen vapaudesta. Konstantinopolissa Euagrios sai tuntea myös rakkauden: hän ihastui kauniiseen ylimysnaiseen, ja vaikka tämä oli jo varattu toiselle, Euagrios huomasi, ettei tunne ollut yksipuolinen. Ja kun kaksi rakastavaista katsoo toisiaan silmiin, silloin aletaan jo lähestyä nautintojen ylärekisteriä.
Kun tilanne alkoi ajautua umpikujaan, Euagrios jätti kaiken taakseen ja matkasi Jerusalemiin. Siellä hän sai kokea taas jotain suurta. Pyhä kaupunki tarjosi ainutlaatuisia pyhiä paikkoja, palavahenkisiä luostariyhteisöjä, aina uusia tulijoita, pitkiä keskusteluja, rakkaita ystäviä, mielekästä tekemistä.
Mutta jotain vielä suurempaa oli mahdollista kuvitella. Euagrios jätti Jerusaleminkin ja vetäytyi Egyptin erämaahan. Hän vietti viimeiset 16 vuottaan vaatimattomassa keljassa rukoillen ja ennen kaikkea Jumalaa mietiskellen. Sanalla sanoen hän keskittyi yksin Jumalaan.
Kaiken näkemänsä ja kokemansa jälkeen Euagrios istui kaikesta vapautuneena pienessä keljassaan keskellä erämaata ja kirjoitti loppupäätelmänsä: ”Ei ole mitään ihanampaa kuin Jumalan tunteminen.”
Tästä hän kirjoitti tuhansia sivuja tekstiä. Aikansa syvällisintä kirjallisuutta.
Euagriokselle Jumalan tunteminen oli kaksisuuntainen asia, jossa tarvitaan sekä mystiikkaa että järkeä. Näistä vaikeampi on jälkimmäinen. Jumala kyllä avaa itseään ihmismielen tunnettavaksi, kunhan ihminen purkaa sisäiset esteensä. Niinpä Jumalan tunteminen oli Euagriokselle koko ajattelukyvyn ja kaiken mielen toiminnan päämäärä. Ihmisen on harjoitettava ajatteluaan suuntautumaan kohti hyvää, kohti kauneutta ja niiden alkulähdettä. Tässä tarvitaan kaikki sisäiset voimavarat: kieli, mieli, tietoisuus, tiedostamaton ja kaikki sisäisyyden korkeimmat aspektit ja voimavarat. Kun tietoisuus lähtee oikeaan suuntaan, jossain vaiheessa se etenee kielen ja mielen tuolle puolen.
Euagrioksen mukaan tietäminen ja ymmärtäminen on ainoa nautinnollisen kokemisen muoto, joka ei koskaan katoa, sillä kaiken todellisen tiedon takana on Jumala. Se on myös himosta vapaa nautintotyyppi. Euagrios huomautti: ”Kaikista nautinnoista vain yksi on saman laajuinen mielen rakenteen kanssa: se, joka seuraa tietoa. Kaikki muut nautinnot näet kaikkoavat tulevan maailman myötä.”
Kun tieto, ymmärrys ja ajattelukyky ohjaavat mieltä oikeaan suuntaan, ennemmin tai myöhemmin se vajoaa Jumalan syvyyksiin ja huomaa, ettei ole mitään suurempaa kuin Jumalan ajatteleminen. Se ei ole enää tavallista nautintoa vaan jotain nautintojen tuolla puolen.
***
Valitettavasti Jumalan ajatteleminen myy huonosti, koska se ei maksa mitään. Eikä se itse asiassa myöskään edellytä luopumista georgialaisesta ruuasta, ystävistä ja muusta mukavasta. Mutta se, että jollekin ylipäätään näyttäisi olevan mahdollista elää siten, että saa kaiken nautintonsa yhdestä ainoasta lähteestä, kannattaisi ottaa vakavasti. Asiassa näet piilee jotain erikoista.
Kukaan ei jaksa elää niin, että nauttisi yhtä ja samaa aistinautintoa aamusta iltaan ja vuodesta toiseen. Ilman vaihtelua mikä tahansa aineellinen nautinto alkaa nopeasti maistua puulta. Jotkut ovat kuitenkin eläneet vuosikymmeniä saaden kaiken ilonsa Jumalan katselemisesta. Se, että tällainen on ylipäätään mahdollista, on periaatteellisesti merkittävää.
Elämme aikaa, jolloin maittavan ruuan, uralla etenemisen ja patjalla äheltämisen nautinnot jyräävät ja hallitsevat mediatilaa. Niitä työnnetään esiin päivittäin joka tuutista.
Niinpä on hyvä muistaa, että on sellainenkin nautinto, joka ei pysähdy aistien ja kehojen rajoihin tai mielihyvän tunteeseen, vaan etenee kohti loputonta ja ääretöntä.
Ja se, mikä on ääretöntä, ei koskaan katoa, sillä ei ole mitään sellaista, mihin se voisi kadota.