Blogi

Oikeanlainen kuuliaisuus ei vapauta kristittyä oman järjen käyttämisen vastuusta  

Eräs pappi kertoi minulle taannoin tarinan, jonka opetuksena oli jättää kuulija pohtimaan oikeanlaisen kuuliaisuuden merkitystä.
Riikka Patrikainen
Riikka Patrikainen

Papin kertoma tarina meni lyhykäisyydessään näin: Oli luostari, jonka johtaja käski istuttamaan kaalin taimet kasvimaahan väärin päin. Vaikka luostarin asukkaat tiesivät, että kaali ei näin kasvaisi, he toteuttivat luostarin johtajan tahdon ajatellen, että kuuliaisen luostariasukkaan ei tule kyseenalaistaa luostarin johtajan neuvoja. Tuli syksy, ja satoa ei tullut, tuli talvi, ja luostari hajosi, sillä se ei voinut ruuan puutteen takia säilyä enää itsenäisenä.

Tämä esimerkki kuuliaisuudesta nousee silloin tällöin mieleeni seuratessani maailmantilannetta ja ortodoksien roolia vallankäyttäjinä. Ilman luottamusta ja kuuliaisuutta johtaminen olisi vaikeaa ylipäänsä. Mutta missä kulkee raja, kun kuuliaisen ihmisen tulisi korottaa äänensä, tuoda epäkohdat esiin ja pyytää kyseessä olevaa johtajaa selittämään, miten tietty teko tai toimi todella palvelee kirkon perustehtävää eli pelastusta, ja missä määrin muita, ehkä piilotettuja tarkoitusperiä.

Mutta missä kulkee raja, kun kuuliaisen ihmisen tulisi korottaa äänensä, tuoda epäkohdat esiin ja pyytää kyseessä olevaa johtajaa selittämään, miten tietty teko tai toimi todella palvelee kirkon perustehtävää eli pelastusta, ja missä määrin muita, ehkä piilotettuja tarkoitusperiä.

Elämä ei ole mustavalkoista. Itse asiassa maailma tällaisena, kuin me sen tunnemme, on tuskallisen monimutkainen. Eettinen pohdintamme keskittyy usein kuluttamiseen, sillä globaalissa markkinataloudessa on usein mahdotonta saada todella tietää valintojensa vaikutuksia muuhun luomakuntaan. Ihmiselle, joka haluaa toimia oikein, elämä kaikkia näitä vaikutusyhteyksiä selvittäessä saattaa muuttua hyvinkin raskaaksi. Jokaisella toimellamme tuntuu loppujen lopuksi olevan myös negatiivisia seurauksia, olipa kyseessä ruokavalio, liikkuminen millään moottoroidulla tai uusien vaatteiden hankinta – kaikki asioita, joita ilmankaan emme voi olla. Ymmärrän hyvin, miksi jotkut haluaisivat siirtää vastuun valintojen tekemisestä elämässään jollekin muulle.

Mutta voiko vastuun elämänsä valinnoista siirtää pois itseltään? Mieleen tulee Jeesuksen vertaus talenteista, jotka isäntä palvelijoilleen antoi siksi, että he näitä viisaasti käyttäisivät, eivätkä hautaisi näitä maahan ankaraa isäntää ja tehtävänsä epäonnistumista peläten (Matt 25:14–30). Oikean tien löytäminen ei ole helppoa. En kuitenkaan usko, että Jumalan meille antaman järjen käyttämiselle löytyy sellaista vaihtoehtoa, joka vapauttaa meidät tekojemme seurauksiin liittyvästä vastuusta - edes kuuliaisuuteen vetoamalla. Kysymys on mielestäni ennemminkin kuuliaisuuden ja oman ajattelun välisestä tasapainosta, jossa äärimmäinen vaa’an kumpaankaan päähän kallistuminen ei ole hyvä vaihtoehto.

Jos ihminen ajattelee, että ainoastaan oman järjen käyttö riittää maailmassa, jonka alusta ja lopusta hänellä ei ole tietoa, elämä voi näyttäytyä murskaavan monimutkaiselta. Jos taas päättelee, että tämän monimutkaisuuden edessä on parempi laittaa silmät kiinni ja antautua täysin jonkun muun ohjattavaksi, saattaa joutua niiden hyväksikäyttämäksi, jotka hyötyvät tilanteesta. Helppoa vastausta oikeanlaisen kuuliaisuuden toteuttamiselle kristityn elämässä ei ole. Mutta sekään ei voi olla vaihtoehto, että kun näemme ihmisten kuuliaisuutta käytettävän väärin, kuten tarinan luostarissa, olemme hiljaa. Silloin meille voi yhteisönä käydä samoin kuin tarinan luostarille.

Riikka Patrikainen
Riikka Patrikainen

Riikka Patrikainen on Turussa asuva kirkkomusiikin ja kulttuurintutkimuksen väitöskirjatutkija (UEF). Hän työskentelee tällä hetkellä Koneen säätiön rahoittamassa kolmivuotisessa tiedettä ja taidetta yhdistävässä Kyynelkanavat-hankkeessa. Patrikaisen tutkimuskohteena ovat kansanomaiset sekä kirkolliset kuolinrituaalit, erityisesti niihin liittyvä itku ja laulu.

Patrikainen tarkastelee blogeissaan muun muassa kirkon ja tieteen rajapintoja sekä perinteen merkityksiä kirkkomme arjessa ja juhlassa. Kirjoituksissa kohtaavat toisensa pitkä työura kirkossa sekä tieteellinen tutkimus, jotka molemmat liittyvät Patrikaisen kohdalla sekä Suomeen että Kreikkaan.

Kuva: Jani Laukkanen