Blogi

Ajanlaskukysymys: Kirkon tulee elää dynaamisessa vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa

Kalenterikysymys on noussut taas puheenaiheeksi. – Olen käsitellyt aihetta aiemminkin, mutta samat argumentit pätevät yhä, metropoliitta Ambrosius kirjoittaa.
Metropoliitta Ambrosius
Metropoliitta Ambrosius

Kirkkomme autonomian alkuaikojen keskeisiin haasteisiin 1920-luvulla kuului ajanlaskukysymys, siirtyminen vanhasta luvusta eli juliaanisesta kalenterista uuteen lukuun eli gregoriaaniseen kalenteriin. Silloiset päättäjät olivat havainneet, kuinka 13 vuorokauden ajanlaskuero kirkon ja yhteiskunnan elämässä aiheutti monia hankaluuksia.

Tärkeää oli, ettei kirkko eristäytynyt, vaan saattoi elää dynaamisessa vuorovaikutuksessa ympäröivän todellisuuden kanssa. Silloin asia oli esillä useissa muissakin ortodoksisissa kirkoissa. Erityisesti Venäjän patriarkka Tiihon ja Ekumeeninen patriarkka Meletios IV ymmärsivät, että voidakseen antaa aidon todistuksen uskostaan, tuli ortodoksisen kirkon korjata kalenteriaan parhaan teologisen, kanonisen ja tähtitieteellisen asiantuntemuksen mukaisesti.

On erittäin valitettavaa, että tätä 100-vuotisen autonomiamme valoisaa juhlavuotta on nyt hämmennetty kalenterikysymyksellä. Miksi käpertyisimme johonkin ghettoon? Vanhaan kalenteriin siirtyminen merkitsisi joutumista ojasta allikkoon. Olemme Suomessa jo 100 vuotta viettäneet pääsiäistä yhdessä luterilaisten kanssa. Olemme tuoneet siihen ylösnousemuksen valoa ja iloa. Siksi moni puhuu yhä ”ortodoksisesta pääsiäisestä”. 

Kirkossa on yhä runsaasti tietämättömyyttä siitä, että kirkon historiassa on ollut monta eri kalenteria. Esimerkiksi idän kirkossa aloitimme uuden kirkkovuoden syyskuun alussa. Lännessä katoliset ja protestantit aloittavat adventinpäivänä. Eikä kalenteri olekaan opillinen kysymys.

Ortodoksisessa kirkossa kunnioitamme Nikean kirkolliskokouksen vuonna 325 ilmaisemaa periaatetta. Sen mukaan pääsiäistä tulee viettää kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Tämän perusperiaatteen pohjalta tehtyjen laskelmien eli pääsiäistaulukoiden korjaamisen tarve on tunnustettu jo pitkään yleisortodoksisissa ja ekumeenisissa yhteyksissä.

Nykyisin ortodoksiset kirkot pääsääntöisesti viettävät pääsiäistä ja siihen liittyviä liikkuvia juhlia edelleenkin vanhan ajanlaskun mukaan, mutta muilta osin monet ortodoksiset kirkot käyttävät uutta ajanlaskua. Tämä niin sanottu sekakalenteri on oikean suuntainen kompromissi.

Siinä vanhan kalenterin virheellisyys on tunnustettu. Pääsiäisen vieton ajankohdan osalta ei kuitenkaan ole uskallettu tehdä tarvittavaa korjausta tähtitieteellisen ja niin sanotun kirkollisen kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun osalta. Pääsiäisen ajankohdan määräävien pääsiäistaulukoiden laatijat tekivät aikanaan virheen määritellessään kevätpäiväntasauksen kiinteäksi ajankohdaksi 21. maaliskuuta kevätpäiväntasauksen sijoituttua tälle päivälle Aleksandriassa vuonna 325.

Eri kalentereiden käyttö on kristikunnassa olemassa oleva tosiasia. Kalenterikysymys ei ole varsinaisesti uskonopillinen kysymys vaan lähinnä kirkkojärjestyksen kysymys. Varhaiskirkon aikanakin oli käytössä eri kalentereita, jotka perustuivat juutalaiseen ajanlaskuun.

Jo Kirkkojen maailmanneuvoston ja Lähi-idän kirkkojen neuvoston neuvottelussa Aleppossa vuonna 1997 todettiin suuri tarve löytää yhteinen pääsiäisen vieton ajankohta erityisesti kristittyjen yhteisen todistuksen ja ykseyden tavoitteen takia. Tarve oli ilmaistu jo Konstantinopolin patriarkaatin vuoden 1920 kiertokirjeessä ja vuoden 1923 yleisortodoksiselle kokoukselle osoitetussa aloitteessa. Kysymys pääsiäisen vieton yhteisestä ajankohdasta on noussut esille uudelleen pyhän ja suuren synodin valmisteluprosessissa vuodesta 1961 alkaen.

Aleppon neuvottelussa laadittu ehdotus on uskollinen Nikean vuoden 325 päätöksille, koska sen lähtökohtana on tähtitieteellisesti tarkoin laskettu kevätpäiväntasaus sekä samoin laskettu täydenkuun hetki. Se ottaa huomioon myös Nikean kirkolliskokouksen juutalaisen ja kristittyjen pääsiäisen päällekkäisyyden välttämistä koskevat suositukset.

Ehdotuksen hyväksyminen merkitsisi muutosta pääsiäisen vanhaan laskutapaan. Seuraavat seikat ovat siinä tärkeitä:
a. Uskollisuus Nikean päätöksille pääsiäisen ajankohdan laskemisessa tarkoittaa myös uskollisuutta astronomialle, siis kevätpäiväntasauksen ja täydenkuun huomioon ottamista silloin, kun ne tosiasiallisesti ovat,

b. Uskollisuus Nikean kirkolliskokoukselle ei tarkoita, että pääsiäisen täytyy olla juutalaisten pääsiäisen jälkeen, sillä isät kielsivät viettämästä pääsiäistä juutalaisten kanssa. Tarkoituksena oli välttää juutalaisen pääsiäisen ajanlaskutavan käyttö kristillisessä kirkossa, koska Nikean isät pitivät sitä epätarkkana.

c. Kristillisen pääsiäisen ymmärtäminen vanhan juutalaisen pääsiäisen (pesah) täyttymyksenä, sattuupa se sitten ennen sitä tai sen jälkeen.

Nykykristikunnassa ei liene tarvetta kaivata vatikaanimaista tai edes bysanttilaista keskittynyttä hallintoa. Ajanlaskusta ja erityisesti pääsiäisen ajankohdasta käytävässä keskustelussa usein kysytään, tulisiko meidän palata yhteen tiettyyn kalenteriin. Kuitenkin ortodoksisten kirkkojen elämän todellisuudessa on useita kalentereita: vanha kalenteri, uusi kalenteri sekä laajimmalle levinnyt sekakalenteri. Tämän todellisuuden kanssa voidaan elää niin kauan kuin se palvelee kirkon missiota, palvelutehtävää, maailmassa.

Ajan pyhittämisen näkökulmasta ortodoksiselle ajattelulle on vierasta elää eri todellisuudessa ympäröivän maailman kanssa. Täällä Suomessa on enemmistön kanssa samaan aikaan vietetystä pääsiäisestä tullut yleinen kansallinen juhla. Olemme voineet antaa todistuksen valoisasta ortodoksisesta ylösnousemususkosta koko Suomen kansalle. Suomen oloissa näin ollen paluu vanhaan kalenteriin olisi pään panemista pensaaseen. Ortodoksisena paikalliskirkkona olemme eturintamassa tavoittelemassa kristikunnan yhteistä ajanlaskua ja pääsiäisen ajankohdan määrittelyä. Ekumeenisessa liikkeessä ympäri maailmaa ponnistelemme aktiivisesti yhteisen pääsiäisen puolesta. Uskon, että se toteutuu idän ja lännen kristittyjen kesken.

Teksti on julkaistu alun perin Ortodoksiviestissä 6/2005, ja se on päivitetty syyskuussa 2023 metropoliitta Ambrosiukselle lähetettyjen lisäkysymysten avulla.

Metropoliitta Ambrosius
Metropoliitta Ambrosius

Metropoliitta Ambrosius on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan emerituspiispa. Hänet tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja vaikuttajana.