Kanttori_Markus_Hänninen_tampereen_ortodoksikirkossa
Ajassa

Tästä se lähtee! Pääsiäisriemu kaikuu tyhjässäkin kirkossa

Pääsiäisyön palvelus tulee Tampereelta. Palvelusta toimittavat tekevät kaikkensa, jotta katsojat pääsisivät osallisiksi pääsiäisilosta.
| Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Markus Hänninen, Heikki Santasalo

Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että monissa pyhäköissä on edessä jo toinen pääsiäisyön jumalanpalvelus ilman kirkkokansaa. Paikoin palvelukset ovat avoimia, mutta turvavälien vuoksi pyhäkköön pääsee vain murto-osa halukkaista.

Koronavuosi on opettanut meille, kuinka kipeästi me kaikki kaipaamme toisia ihmisiä. Kaipaamme heitä arjessa ja aivan erityisesti suuren surun ja ilon hetkinä. Juhla ei tunnu juhlalta ilman yhdessäoloa.

Näissä tunnelmissa ollaan myös Tampereella, jossa valmistaudutaan pääsiäisyön jumalanpalveluksen televisiointiin tyhjästä kirkosta.

Tampereen_ortodoksikirkko_iltavalaistuksessa
Pääsiäisyön jumalanpalvelus Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän kirkosta Tampereelta alkaa Yle TV 1 -kanavalla lauantaina 3.4. kello 23.55. Kuva: Heikki Santasalo

"Viime vuonna nähtiin televisiossa pääsiäisyön palvelus uusintana takavuosilta. Siihen nähden tämä on sentään parempi ratkaisu. Toivon koko sydämestäni, että ihmiset kaikesta huolimatta pääsisivät palveluksen kautta osallisiksi pääsiäisriemusta."

"Tiedän, että ihmiset kaipaavat kirkkoon, mutta voin vakuuttaa, että me palveluksen toimittamiseen osallistuvat kaipaamme yhtä paljon kirkkokansaa."

"Sytytämme puoliyöpalveluksessa runsaasti tuohuksia television äärellä osallistuvien puolesta. Kun rukoilemme yhdessä, olemme tietyssä mielessä yhdessä, vaikka tilanne on mikä on", toteaa kanttori Markus Hänninen.

Tohinaa viime hetkiin

Vaikka televisiointi on ollut seurakunnalla tiedossa lähes vuoden, palveluksen käytännön suunnittelu on jatkunut aivan viime päiviin saakka.

"Oli aavistettavissa, että suurta kuoroa ei ole tällä kertaa mahdollisuutta käyttää. Palvelus on kuitenkin pitkä, joten laulajille olisi hyvä saada myös suunniteltuja hengähdystuokioita. Siksi meillä oli vielä joulun alla suunnitelmissa, että laulamme palveluksen kahdella hyvällä kvartetilla. Rajoitusten tiukentuessa suunnitelmista putosi toinen kvartetti pois ja nyt aivan pääsiäisen alla laulajien määrä karsittiin lisäkseni kahteen."

Nyt pääsiäisyön miehitys on niukkaakin niukempi.

Palveluksen toimittaa Oulun metropoliitta Elia. Diakonina toimii isä Heikki Hattunen ja ponomarina hiippakuntasihteeri Artturi Hirvonen. Kanttori Markuksen kanssa laulavat Kai Hyttinen ja Altti Moisala. Kaikille on määritelty varmuuden vuoksi henkilökohtaiset varamiehet.

Oulun_metropoliitta_Elia
Pääsiäisyön palveluksen Tampereelta toimittaa Oulun metropoliitta Elia. Kuva: Heikki Santasalo

Viimeksi 35 vuotta sitten

"Edellisen kerran pääsiäisyön palvelus on laulettu televisiossa mieskuorolla vuonna 1986 eli 35 vuotta sitten. Olen joskus haaveillut siitä, että pääsisin tämän tekemään, mutta silloin mielessäni oli aika paljon suurempi kokoonpano. No, nyt mennään kuitenkin tällä ja katsotaan, mihin tämä trio venyy!"

Laulajamäärä asettaa melkoisesti rajoituksia sille, mitä palveluksessa voidaan laulaa.

"Sävelmien valinnassa olen käyttänyt kahta oleellista kriteeriä. Ne pitää voida laulaa kolmella miesäänellä, ja materiaalin tulisi olla sopivan vaihtelevaa. Olen sovittanut joitakin tuttuja veisuja kolmelle miesäänelle tätä varten, mutta paljon on onneksi löytynyt myös arkistoja selailemalla.

Pääsiäiskanoni bysanttilaisittain

Kanttori Markus haluaa esitellä palveluksessa monenlaisia lauluperinteitä.

"Palveluksen alkupuolella kuullaan paljon aivan perinteisiä, kaikille tuttuja veisuja, mutta pääsiäiskanoni lauletaan bysanttilaisin sävelmin. Tämäkin kanoni saattaa olla entuudestaan tuttu niille, jotka ovat osallistuneet Ortodoksisen seminaarin pääsiäispalveluksiin. Aamupalveluksen loppuosa – esimerkiksi pääsiäisstikiirat – ja liturgia lauletaan pääosin perinteisillä sävelmillä. Kerubiveisu lauletaan todennäköisesti bulgarialaisella sävelmällä."

"Jotkut saattavat pettyä, jos oma suosikkisävelmä ei ole nyt mukana. Kannustaisin silti kuuntelemaan avoimin mielin ja sydämin."

"Mitään ortodoksisuudelle vierasta ei ole kuitenkaan luvassa – voihan olla, että esimerkiksi kanonin teksti avautuu tai koskettaa tuoreella sävelmällä aivan uudella tavalla.

Pääsiäispalveluksessa julistetaan ylösnousemuksen sanomaa koko maailmalle. Siksi siihen kuuluvat perinteisesti monilla eri kielillä kuultava evankeliumi ja monikieliset pääsiäistervehdykset ja -ekteniat. Niin tänäkin vuonna.

"Palveluksen loppupuolella kuullaan pääsiäistropari georgialaisella sävelmällä. Se edustaa varhaisinta tunnettua moniäänistä lauluperinnettä. Viime vuosina näitä veisuja on sovitettu myös suomeksi. Mielestäni tällainen aikojen takaa tuleva musiikki sopii hienosti juuri tähän yhteyteen."

Kynttekillöjä_Tampereen_ortodoksikirkossa
Kuva: Heikki Santasalo

Kuin yhdestä suusta

Poikkeusvuoden pääsiäisyö alkaa tavalliseen tapaan pimeässä kirkossa toimitettavalla puoliyöpalveluksella. Televisiolähetys alkaa vasta juuri ennen puoliyötä ja tulen jakamista alttarista kirkkosalin puolelle.

Heti sen jälkeen seuraa ristisaatto. Tänä vuonna ristisaatto toimitetaan sisällä kirkkosalissa. Tamperelaisetkaan eivät siis pääse osalliseksi juhlavasta saatosta. Voimme vain toivoa, että 40 päivää kestävä pääsiäisaika tarjoaa vielä kaikille tilaisuuden tähän.

"Kannustan kaikkia sytyttämään kotonakin tuohukset ja osallistumaan palvelukseen vaikka mukana laulamalla. Keskeisten veisujen sanat löytyvät esimerkiksi Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n julkaiseman Ortodoksisen hartauskirjan mobiiliversiosta.

"Vastatkaa myös pääsiäistervehdyksiin yhtä riemukkaasti kuin olisitte mukana yhteisessä jumalanpalveluksessa", rohkaisee kanttori Markus.

Tampereella työt lokakuussa 2020 aloittanut Markus odottaa erikoisissa olosuhteissa toimitettavaa palvelusta innolla, jännityksellä ja kaikesta huolimatta myös ilolla. Onhan tämä – toivottavasti – ainutkertainen kokemus.

"Muistan elävästi kevään 2009. Olin silloin ensimmäisen vuoden kirkkomusiikin opiskelija ja Juankoskelle tarvittiin kanttori suureksi viikoksi ja pääsiäisyöksi. Lähdin sinne niin sanotusti takki auki, autuaan tietämättömänä siitä, mihin oikeastaan lupauduin. Kuoroa ei ollut, lauloin koko pääsiäisyön yksin. Seurakuntalaiset muistelevat palvelusta onneksi hymyssä suin – itselleni se oli melkoinen tulikaste. Ajattelen, että jos selvisin siitä, selviän kyllä tästäkin."

Pääsiäisyön jumalanpalvelus Pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän kirkosta Tampereelta alkaa Yle TV 1 -kanavalla lauantaina 3.4. kello 23.55. Lähetystä voi seurata myös Yle Radio 1 -kanavalta.

Linkki Ylen lähetykseen jaetaan suurena lauantaina myös kirkon Facebook-tilille (Ortodoksit Suomessa). Postauksen kommenttikentässä voi ikään kuin ”ilmoittautua mukaan” ja lähettää myös pääsiäistervehdyksiä muille palvelusta seuraaville.