Ajassa

Isä Henrik menehtyi Heinolan bussiturmassa 25 vuotta sitten – panihida toimitetaan hänen haudallaan toukokuussa

Pastori Henrik Holländer muistetaan lämpimänä ja myönteisenä ihmisenä. Isä Henrik toimi matkanjohtajana, kun Valamoon matkalla olleiden pyhiinvaeltajien bussi suistui tieltä Heinolassa tuhoisin seurauksin 17. huhtikuuta 1999. Hänen haudallaan toimitetaan panihida toukokuussa.
| Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Suomen ortodoksinen kirkko, Mikko Junes
Ortodoksinen pappi Henrik Holländer

Isä Henrik Holländerin panihida toimitetaan Lahdessa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa keskiviikkona 17.4. kello 17. Lisäksi isä Henrikin haudalla toimitetaan panihida eli muistopalvelus 17.5. klo 13.00 Pietarsaaren hautausmaalla. Sen jälkeen pidetään muistotilaisuus. 

Isä Henrikiä muisteltiin viikonloppuna myös Uspenskin katedraalissa.

Isä Henrikin lisäksi Heinolan bussiturmassa kuoli kolme muuta matkustajaa. Tilausajossa ollut linja-auto ajoi lauantaina 17.4.1999 klo 09.28 Heinolassa rampin ja risteävän tien risteyksessä kaiteen läpi. Auto lensi ilmassa 7,8 metrin korkuisen penkereen alapuolelle. Autossa oli kuljettaja ja 39 matkustajaa, joista kolme sai heti surmansa. Yksi matkustaja kuoli sairaalassa 23.4.1999. Lisäksi 32 matkustajaa sai vammoja. Myös kuljettaja sai vakavia vammoja.

Isä Henrikiä on muisteltu lämpimästi. Muistoistaan isä Henrikiin ja onnettomuuspäivään liittyen ovat kertoneet teatterinjohtaja Marietta Kunnas ja järjestöneuvos Jukka Salminen Aamun Koiton haastattelussa.

Heinolan bussiturman paikalla toimittaa palvelusta isä Matti Lipitsäinen vuonna 2019
Heinolan ortodoksisen kirkon temppelijuhlaa vietettiin helatorstaina 2019 liturgian ja ristisaaton merkeissä. Lisäksi toimitettiin muistopalvelus Heinolan bussionnettomuuden tapahtumapaikalla sijaitsevalla matkamiehenristillä. Kuvassa isä Matti Lipitsäinen. Kuva: Mikko Junes

Igumenia Marina muisteli lämmöllä

Onnettomuuden jälkeen tuolloinen Lintulan luostarin igumenia Marina kirjoitti Lintulan luostarin ystävien jäsentiedotteessa seuraavasti:

”Isä Henrik Holländer uskollisesti johti joka vuosi lapsiryhmiä tai aikuisia pyhiinvaellusmatkalle Lintulaan. Hänen iloinen ja myönteinen hahmonsa on jää nyt pysyvästi mieleen. Olkoon hänen ja toisten menehtyneiden muisto ikuinen.”

Nyt jo edesmennyt igumenia Marina kertoi muistokirjoituksessaan myös, että bussiturma kosketti sisaristoa syvästi, ja että sisaret rukoilivat bussiturmassa menehtyneiden, loukkaantuneiden ja heidän läheistensä puolesta.

Igumenia mainitsi, että turmassa loukkaantui miehensä kanssa myös Lilja Oesch, joka kävi talkoolaisena hoitamassa igumenia Antoninaa.

”Tämä on meille itse kullekin muistutus siitä, että emme aamulla matkalle lähtiessämme tiedä, missä saattaa matkamme pää olla.”

Lisäksi hän siteerasi Raamatun kohtaa:

”Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen. Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkiys ovat kaikki ihmiset." (Ps. 39:5-6)

Kuitenkin igumenia Marina muistutti myös Kristuksen ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä:

"Kristus nousi ylös, niin elämä vallitsee. Kristus nousi ylös, niin ei yhtään kuollutta ole enää haudassa."

Heinolan bussiturman paikalla toimittaa palvelusta isä Matti Lipitsäinen vuonna 2019
Panihida turmapaikalla vuonna 2019. Kuva: Mikko Junes

Myös isä Henrikin yli 20 vuotta tuntenut ystävä, erikoislääkäri Ilkka Soini muisteli 13.12.1946 syntynyttä isä Henrikiä Helsingin Sanomissa onnettomuuden jälkeen. Isä Henrik oli lähtöisin ruotsinkielisestä perheestä Pohjanmaalla, ja hän valmistui Kuopion ortodoksisesta pappisseminaarista1983. Isä Henrik toimi muun muassa uskonnonopettajana Helsingissä, missä hänet vihittiin papiksi 1986.

Pappina hän palveli Lapissa matkapappina ja Varkauden ortodoksisessa seurakunnassa vt. kirkkoherrana. Viimeiseksi asemapaikaksi jäi Lahden ortodoksinen seurakunta.

Soinin mukaan isä Henrikin ominaispiirteitä olivat auttamisen ja kanssaelämisen kyky, joka ”ei milloinkaan valikoinut aikaa, paikkaa tai henkilöä”.

Ilkka Soini kirjoitti lopuksi, että isä Henrik ”todisti koko elämällään persoonallisella tavalla siitä, mitä ortodoksinen kirkko opettaa ihmisenä olemisesta ja lähimmäisen rakastamisesta ja palvelemisesta.”

Ikuinen muisto isä Henrikille ja muille onnettomuudessa menehtyneille!

Juttua on muokattu 17.4.2024 klo 10:11 poistamalla panihidakutsussa ollut maininta Kokkolasta ja korjattu paikaksi Pietarsaaren hautausmaa.

Heinolan 1999 bussiturman paikka ja siellä panihida 2019
Vuoden 2019 panihidassa kanttorina toimi Petri Huttu isä Erkki Lumisalmen (vas.) ja muiden kuorolaisten avustamana. Oikealla isä Matti Lipitsäinen. Kuva: Mikko Junes