Helena Nikkanen jäi eläkkeelle Valamon luostarin konservointilaitokselta johtavan konservaattorin virasta vuonna 2010. Maailmalla opiskelleen ja paljon matkustelleen Nikkasen haaveena oli eläkkeellä ollessaan saada jatkaa rakasta, koko elämän mittaista harrastustaan ikonimaalausta paikassa, jossa olisi hyvä valo.
– Suomessa sai lähes aina maalata keinovalossa. Haaveilin esimerkiksi Italian valosta, mutta päädyin etelämmäksi, Nikkanen kertoo.
Hän on jo kymmenisen vuotta elänyt osan vuodesta Egyptin pääkaupungin Kairon kupeessa aavikon laidalla sijaitsevassa luostarimaisessa Egyptin koptiortodoksisen kirkon Anafora-yhteisössä.
Ensimmäisen Egyptin-matkansa Nikkanen teki yli viisi vuosikymmentä sitten. Hän on yksi Suomen Egyptologisen seuran perustajajäsenistä.
Anafora toi elämään ekumeenisuuden
Sana ”anafora” tarkoittaa ”ylös nostamista”.
– Isoimmat yllätykset Anaforassa ovat olleet avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus. En ole aiemmin ollut ekumeeninen, mutta Anaforassa minusta on tullut ekumeeninen, Nikkanen sanoo.
Anaforan on perustanut Egyptin koptikirkon piispa, nykyinen metropoliitta Thomas. Hän on Anaforan yhteisön henkinen johtaja, joka jakaa aikansa Anaforan ja oman hiippakuntansa Qusseian välillä.
– Metropoliitta Thomas opettaa kaikkien olevan Jumalan lapsia. Anaforassa ei käännytetä ketään, jokainen ihminen nähdään Jumalan kuvana. Suvaitsevaisuus ja toisten arvostaminen ovat kaiken ytimessä Anaforassa, Nikkanen kertoo.
Keskeinen ajatus ihmisten kohtaamiseen Anaforassa on myös ajatus siitä, että jokainen ihminen, jonka tapaat, on lahja.
Anaforassa myös iloitaan kauneudesta.
– Pukeutumisessa ei ole vaatimattomuuden ihannetta. Anaforassa ei yritetä naamioitua 1800-luvun naisiksi. Minulle ostetaan usein lahjaksi sieviä vaatteita, hiuskoristeita ja kaulakoruja. Askeettinen tyylini on heille vieras, Nikkanen sanoo.
Nikkanen on vuosien ajan seurannut egyptiläisten ortodoksien arjen tapoja ja juhlia. Joitain pieniä eroavaisuuksia Suomeen löytyy.
– Keskimäärin isoin ero Egyptin ja Suomen välillä on kirkkokansassa. Egyptissä kirkossa näkee paljon eri ikäisiä ihmisiä. Lapsille ja nuorille on itsestään selvää, että osallistutaan liturgiaan ja palveluksiin.
Osassa Egyptin ortodoksisista kirkoista on penkit, luostarikirkoissa yleensä seistään. Anaforassa kirkossa on seinän vierustalla tuoleja ja lattialla puisia polvistumisjakkaroita.
Nikkasen mukaan Egyptissä ei ole – eikä varsinkaan Anaforassa – myöskään toiveita naisten pukeutumisesta kirkossa. Lähes kaikki naiset, vanhemmatkin, ovat kirkossa pitkissä housuissa. Ehtoollisella naiset peittävät päänsä liinalla.
– Olen teettänyt huonekalukankaasta kirkkohameen, joka on hyvin väljä, ja joka peittää vaikkapa likaiset farkut ja saa minut siistin näköiseksi. Sitä käytän Anaforassa osallistuessani jumalanpalveluksiin ja käydessäni muualla luostareissa tai kirkoissa, Nikkanen kertoo.
Juhlat juliaanisen kalenterin mukaan
Nikkanen on vuosien varrella viettänyt Anaforassa niin pääsiäisiä kuin joulujakin. Molempia vietetään Egyptissä eri aikaan kuin Suomessa eli juliaanisen kalenterin mukaan. Nikkasen mukaan joulunvietossa ei ole isoja eroja Egyptin ja Suomen välillä. Keskiössä on kulutusjuhlan sijaan joulun sanoma, Kristuksen syntymä.
Pääsiäisen vieton erona Suomen ja Egyptin välillä ovat erityisesti palvelusten kestot. Pääsiäisviikolla kirkossa luetaan kokonaan kaikki evankeliumit. Egyptissä ole erillisiä pääsiäisruokia, mutta palmunoksat ovat oikeita palmun oksia, joista punotaan taitavia asetelmia sekä vaikkapa sydämiä ja aaseja.
Paastosääntöjä Egyptissä noudatetaan tiukasti.
– Jokainen keskiviikko ja perjantai ovat paastopäiviä, jolloin ei syödä kalaa. Tarkimmat paastoajat haluavat tarkistaa myös vaikkapa makeisista, ettei niissä ole liivatetta. Etiopiassa ortodoksit tosin noudattavat paastoa vielä tarkemmin: he eivät syö mitään ennen kello kolmea iltapäivällä.
Kirkon maalaustalkoissa myös suomalaisia
Anaforan perustaja metropoliitta Thomas kutsui Nikkasen alun perin Anaforaan opettamaan nunnille koptiperinteen mukaista ikonimaalausta. Aiemmin Anaforassa oli lähinnä kopioitu moderneja painokuvaikoneita. Pian ikonien maalaaminen vaihtui kirkon seinämaalauksiin.
Nyt Anaforan uuden kirkon seinät on maalattu jokaista neliösenttiä myöden ikonityyppisillä kuvilla Uuden testamentin kertomuksista. Työhön kului 11 vuotta. Nikkasella oli apunaan kaksi nunnaa ja vaihteleva joukko talkoolaisia. Myös suomalaisia on osallistunut kirkon maalaustalkoisiin.
– Keväällä 2022 Anaforaan tuli kokonainen ikonikerho Suomesta. Oli suurenmoista saada tehdä yhteistyötä Helena Saaristo-Parovuoren ja hänen oppilaidensa kanssa, Nikkanen muistelee.
Erittäin arvokasta apua Nikkanen sai Tapiolan ortodoksisen kirkon ikonit kaseiinitemperalla maalanneelta Alexander Wikströmiltä.
– Hän kertoi täysin avoimesti oman reseptinsä, kokemuksensa ja huomionsa, mitkä ratkaisevasti auttoivat meitä anaforalaisia. Käytimme hänen reseptiään hieman heikompana liuoksena ja korvasimme ammoniakin boraksilla, Nikkanen kertoo.
Nikkasen lähimmät työtoverit niin ikoniateljeessa kuin kirkossa ovat nunnat Martha ja Hanuna.
– Yhteistyömme on nykyään saumatonta, täydennämme toinen toisiamme. Nunnat ovat kehittyneet valtavasti vuosien myötä, Nikkanen sanoo.
Nikkanen on jo aloittanut kirkon ulkoseinien maalausurakan. Ulkoseinien syvennyksiin tulee kohtauksia Vanhasta testamentista.
– Ajatuksena on, että kuvien kautta Raamatun tapahtumat avautuvat lukutaidottomillekin.
Ortodoksisuus tutuksi jo lapsena
Helsingissä syntyneen Nikkasen äiti oli ortodoksi.
– Elin ortodoksista elämää äidin kanssa jo lapsena pyhiinvaelluksineen. Isäni halusi, että meidät lapset kastetaan luterilaisiksi. Sain tehdä oman päätökseni 18-vuotiaana, jolloin minusta tuli virallisesti ortodoksi, vaikka mitään uskonnollista herätystä ei ollutkaan, Nikkanen kertoo.
Nikkasta kiehtoi konservaattorin työ, mutta Suomessa ei tuolloin ollut konservaattorikoulutusta.
– Valmistuin Ateneumista kuvaamataidon opettajaksi vuonna 1972 ja opiskelin myös taidehistoriaa, Nikkanen kertoo.
Hän seurasi unelmaansa konservaattoriopinnoista ja valmistui Italian valtion konservaattorikoulusta Roomassa konservaattoriksi vuonna 1978. Lopputyönsä hän teki St. Cecilia in Trastevere -kirkon Calidarium-kappelin kosteusongelmista.
– Opiskelin konservointia myös Leningradissa, mistä oli myöhemmin se hyöty, että pystyin tulkkaamaa konservointikeskusteluja sekä italiaksi että venäjäksi kansainvälisissä ikonikonservointikonferensseissa, Nikkanen kertoo.
Työurastaan valtaosan Nikkanen teki Valamon luostarin konservointilaitoksella. Vuosina 1997–2001 hän toimi päätyönsä ohella kansainvälisen ICOM-museojärjestön avustavana koordinaattorina, jolloin hän osallistui kansainvälisten ikonikonservaattorien konferenssien järjestämiseen eri puolilla Eurooppaa.
Nikkanen on luonteeltaan hyvin vaatimaton. Hän puhuu mieluummin muiden ansioista kuin omistaan.
– Suurin saamani tunnustus lienee Kulttuurirahaston palkinto vuonna 1995, Nikkanen suostuu paljastamaan.
Nikkasen työ Anaforassa ikonien ja kirkon seinämaalausten parissa jatkuu. Kesäkuukaudet hän asuu Heinävedellä, ja talven kylmimmät kuukaudet hän viettää nykyään Helsingin-kodissaan.
Viimeisin isoin urakka valmistui keväällä: Valamo Kustannuksen julkaisema kirja Anaforan kuvakirkko ilmestyi huhtikuussa.
Anaforan kirkon maalaustyö vei Nikkasen myös Suomen Egyptologisen seuran ja sen julkaiseman koptin kielen oppikirjan pariin.
– Johdatus koptin kieleen on ollut minulle tärkeää oheislukemistoa, vaikka kielioppi onkin vaikeaa. Kaikki Anaforan kirkon tekstit ovat koptin kieltä, jota hyvin harva egyptiläinen kopti enää osaa.
Pääkuva ylhäällä: Helena Nikkanen iloitsee eritoten Anaforan suvaitsevaisuudesta ja ekumeenisuudesta.
– Anaforassa ei käännytetä ketään, jokainen ihminen nähdään Jumalan kuvana.