Ajassa

Lähetystyön kolehtipyhä: tue Ikonisilta-hanketta Keniassa

Sunnuntai 12. maaliskuuta 2023 on paitsi Ristinkumartamisen sunnuntai, myös lähetystyön kolehtipyhä.
| Teksti: Filantropia ry. | Kuva: Filantropia ry.
Ikonimaalari Antti Narmala maalaamassa ikonia Keniassa 2023

Kenialaisen ikoninmaalauskulttuurin kehittäminen on osa Filantropian tekemää lähetystyötä 2020-luvulla. Ikonisillaksi kutsutun hankkeen tarkoituksena on omasta jakaminen toista kunnioittamalla.

Käytännössä hankkeessa viedään suomalaista materiaaliteknistä osaamista Keniaan paikallisen ikoninmaalauksen kehittämistä varten. Pyhän Mooseksen luostarin kirkossa järjestettiin tammikuussa hankkeen kolmas juhlaikoneihin keskittyvä maalauskurssi.

Samuel Njoroge maalaa ikonia Keniassa 2023
Samuel Njoroge tekee tarkkaa jälkeä.

Pyhälle Johannes Krysostomokselle pyhitetyn kirkon juhlaikonien teemat liittyvät Johanneksen evankeliumin pääsiäisajan lukukappaleisiin, joiden teemana on Vesi ja Valo. Kahden suomalaisen ja kahden kenialaisen ikonimaalarin voimin kirkkoon valmistui kolme juhlaikonia. Vasemmalla puolella, jonka ikonit koristavat nyt kirkon kattoa, kannattelevana teemana on vesi. Elävä vesi lähtee alttarin takaseinän ikonista Jumalanäiti - Elävöittävä lähde. Vesi jatkuu Jordaniin Kristuksen kasteikonissa ja siitä Kristuksen syntymään, johon puron malli löytyi Roomasta. Siitä vesi virtaa Ilmestyksen ikoniin, johon malli on löydetty puolestaan Siinain pyhän Katariinan luostarista.

Työn jatkamista ja seuraavaa kurssia suunnitellaan ensi vuodelle. Silloin maalataan valoa. Oikealla puolella teemana tulee olemaan valo, joka kulkee Kristuksen kirkastumisesta, ristiinnaulitseminen ja ylösnousemukseen. Kristuksen valo säteilee meille kaikille, kuten sanotaan ennen pyhitettyjen lahjojen liturgiassa. 

Pääkuva ylhäällä: Ikonimaalari Antti Narmala työssään.