Minisaarna

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Liharuoasta luopumisen viikko. Sunnuntaina 12. helmikuuta 2023.
| Teksti: Marko Mäkinen
Tuomiosunnuntain ikoni

Matt. 25:31–46

Evankeliumissa Jeesus kertoo toisesta paluustaan, joka tapahtuu kirkkaudessa ja jolloin kaikki kansat kootaan tuomiolle Ihmisen Pojan eteen. Ne, jotka ovat ruokkineet ja majoittaneet nälkäisiä ja kodittomia, antaneet heille juotavaa ja vaatettaneet heidät, käyneet katsomassa sairaita ja vangittuja, perivät Jumalan valtakunnan. Kaiken, mitä he ovat tehneet toisille ihmisille, he ovat tehneet Jeesukselle. Ne, jotka eivät ole auttaneet toisia, ovat sen sijaan torjuneet Kristuksen ja ansainneet ikuisen tuomion.

***

Vapahtaja kutsuu katumukseen, mutta mielenmuutos ei ole pelkästään sisäinen tila. Evankeliumin mukaan viimeisellä tuomiolla tutkitaan lähimmäisiin kohdistuvia tekojamme.

Voimme käyttää koko elämämme pohtien hengellisiä asioita ja käymällä kirkossa, mutta unohtaa ihmisten hädän ja kärsimyksen. Silloin jumalasuhteen tarkoitus ei pääse koskaan toteutumaan kokonaan.

Katumuksellinen mieli merkitsee katumuksen mukaisia hyviä tekoja toisia kohtaan. Jumalan laupeus meitä kohtaan kutsuu laupiaaseen asenteeseen. Luopuessamme omastamme löydämme mahdollisuuksia auttaa. Tällaisesta elämäntavasta todistavat monet pyhät ihmiset. Siihen myös osallisuutemme kirkkoon johdattaa.

Tuomiosunnuntain ikoni