Venäjän ortodoksisen kirkon pyhä synodi teki merkittäviä hallintoratkaisuja 7. kesäkuuta 2022 kokouksessaan. Budapestissa pääpaikkaansa pitävän Unkarin hiippakunnan metropoliitta Mark päätettiin vapauttaa hiippakunnan hallinnosta, ja hänen tilalleen valittiin monien yllätykseksi Volokolamskin metropoliitta Ilarion (Hilarion).
Ulkosuhteiden osaston puheenjohtajaksi ja Volokolamskin metropoliitaksi Ilarionin paikalle nimitettiin puolestaan Itä-Suomen yliopistoonkin lyhyen vaihto-opiskeluvisiitin vuonna 2007 tehnyt ja sittemmin kirkollisella urallaan Korsunin metropoliitaksi yltänyt Antoni.
Metropoliitta Ilarion menettää toisin sanoen pyhän synodin pysyväisjäsenyytensä sekä pyhien Kyrilloksen ja Metodioksen nimeä kantavan Venäjän kirkon jatko-opintokoulun rehtorin viran. Uutena rehtorina tulee jatkossa toimimaan kirkon kasvatuskomitean puheenjohtaja, rovasti Maksim Kozlov.
Vanhan ajanlaskun Pyhän Kolminaisuuden juhlan liturgian lopussa 12. kesäkuuta metropoliitta Ilarion kommentoi lähtöään seuraavasti: ”Monet ihmiset kysyvät minulta näinä päivinä, miksi tämä tapahtui? En itse asiassa tiedä kaikkia yksityiskohtia. On kerrottu, ettei päätös liity ulkosuhteiden osaston puheenjohtajuuteen eikä minkään johtamani kirkolliseen instituutioon puutteisiin tai heikkouksiin. On vain kerrottu, että nykyinen sosiopoliittinen tilanne vaatii tätä. Kuvitelkaa, että tie teki erittäin jyrkän käännöksen, jolle minä en mahtunut ja päädyin tien sivuun. Mutta se on parempi kuin olisin ajanut ojaan, ja autoni olisi mennyt ympäri ja räjähtänyt. Joten elämä jatkuu.”
Metropoliitta Ilarion lisäsi, ettei tapahtumaa tarvitse dramatisoida. Papin elämässä voi olla sekä ylä- että alamäkiä. Ja uralla tapahtuvia ylennyksiä ja alennuksiin. "Kaikki tämä on väliaikaista, eivätkä nämä ole syitä, miksi palvelemme kirkkoa. En ole koskaan etsinyt korkeita virkoja, etuoikeuksia enkä synodin jäsenyyttä, enkä tule koskaan katumaan niiden menettämistä.”
Täysin uuteen kaupunkiin Ilarion ei päädy, sillä hän toimi Wienin ja Budapestin piispana 2003–2009. Sittemmin Unkari on korotettu omaksi hiippakunnakseen ja sen esipaimenta on vuodesta 2019 tituleerattu Budapestin ja Unkarin metropoliitaksi.
Unkarissa myös "Kremlin tehtäviä"?
Metropoliitta Ilarion on oikeassa sanoessaan, ettei tapahtumaa tarvitse paisutella. Tuskin mikään yksittäinen syy on hänen siirtonsa takana. Taustasyitä siirrolle voidaan toki eritellä.
Iso-Britannia on esimerkiksi jo määrännyt henkilökohtaisia pakotteita Moskovan patriarkka Kirilliä vastaan, ja Euroopan unioni keskustelee aktiivisesti tällaisten pakotteiden käyttöönotosta ei vain Kirilliä, vaan myös hänen lähimpiä työtovereitaan vastaan. Ja vaikka Unkarin pääministeri esti ensimmäisen pakotteiden määräämisyrityksen, Moskovalle uhka on edelleen olemassa: ennemmin tai myöhemmin pakotteet lyövät Euroopassa läpi ja ne otetaan käyttöön.
Patriarkka saattoi hyödyttää pakotteita edeltävää aikaikkunaa ja lähettää Ilarion Unkariin, ainoaan EU-maahan, jossa hän vaikuttaisi olevan suhteellisen turvassa – ja josta käsin hän voisi liikkua vapaasti Euroopan unionissa. Kuten Kirillin toimia arvosteleva, Moskovan patriarkaatin julkaisuneuvostossa 2001–2015 työskennellyt Sergei Tšapnin Moscow Timesille arvioi: ”suorittaen erilaisia, myös arkaluonteisia, ei vain patriarkan, vaan Kremlin tehtäviä”.
Kyproksen kokous vedenjakajana
Ei pidä unohtaa, että ennen Ilarionin puheenjohtajuutta hänen virkaansa hoiti itse Kirill Smolenskin metropoliittana, ja juuri hän laati Moskovan kirkkopolitiikan ääriviivat esimerkiksi suhteessa Kiovaan, joita Ilarionin piti sittemmin vain tiukasti noudattaa. Ehkä siksi onkin mielekästä ajatella, että yksi taustasyiden juurista olisikin Ilarionin epäonnistuminen (taikka epälojaalisuus) Ukrainan kirkkopolitiikassa, ja motiivi tälle löytyy toukokuisesta Kirkkojen maailmanneuvoston ortodoksien esikokouksesta Kyproksella.
Moskovan patriarkaatin linja vuoden 2018 jälkeen on ollut keskittyä erityisesti niiden paikalliskirkkojen arvostelemiseen, jotka ovat tunnustaneet Ukrainan autokefaalisen kirkon. Tämän ohella on näyttänyt selkeästi myös siltä, etteivät venäläiset piispat ole voineet esiintyä virallisesti näiden kirkkojen päämiesten kanssa. Tässä valossa Ilarionin ja Kyproksen arkkipiispa Krysostomoksen lounastapaaminen 12.toukokuuta 2022 esikokouksen alla – jonka aikana he keskustelivat kirkkojen välisistä suhteista, erityisesti Ukrainan kirkollisesta tilanteesta vuoden 2018 tapahtumien jälkeen – oli Moskovan vetämälle linjalle selvä protokollapoikkeus.
Muutoinkin Kyproksen Paralimnissa poikettiin Moskovan edustamasta vastakkainasettelujen linjasta. Raportin 24. kappaleessa muun muassa todetaan: ”Neuvotteluidemme aikana ilmaistiin vakava huoli Ukrainan aseellisesta konfliktista, joka on jo vaatinut monia ihmishenkiä. Kokoukseen osallistuneet ovat tuominneet sodat yksimielisesti ja kehottaneet kaikkia konfliktin osapuolia tekemään kaikkensa rauhan saavuttamiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi kiireellisesti Ukrainassa, Venäjällä, Euroopassa ja koko maailmassa.”
Se, että kappaleessa sota tuomitaan yksimielisesti, ei myöskään ole voinut jäädä Venäjän kirkon johdossa huomaamatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Venäjän kirkko tuomittiin metropoliitta Ilarionin läsnäollessa ilman vasta-argumentteja. Venäjän kirkko ei ollut esikokouksessa pelkkänä edustaja muiden joukossa, vaan kuudella jäsenellään sillä oli kokouksen toiseksi suurin edustusto isäntätahon jälkeen.
Kyprokselta palattuaan Volokolamskin metropoliitta vastasi venäläisen uutismedia Rossija 24 toimittajan kysymykseen ”Konstantinopolin, Aleksandrian, Kyproksen, Kreikan ortodoksiset kirkot ja Ukrainan skismaattinen kirkko – eikö Venäjän ortodoksisella kirkolla ole nykyään liian monta vastustajaa, vihollista?” yllättäen, ettei hänen mielestänsä Venäjän kirkon tulisikaan pitää heitä vihollisinaan. Hän korosti olevansa taipuvainen näkemään nykyisen tilanteen vain väliaikaisena vaikeutena, jonka kirkko varmasti selvittää. ”Jokin yleisortodoksinen tai inter-ortodoksinen ratkaisu löydetään ennemmin tai myöhemmin, mikä tekee mahdolliseksi parantaa nämä maailman ortodoksisuuden ruumiiseen aiheutetut haavat ja palauttaa täysi yhteys kirkkojen välille”, hän jatkoi.
"Hän on hyvin itsekäs"
Kyproksen arkkipiispa Krysostomos sen sijaan valotti maansa uutismedia Politikselle lounastapaamisen yksityisluonteisia keskusteluja. Uutisen mukaan hän tivasi metropoliitalta, miksi patriarkka Kirill oli lakannut muistelemasta häntä liturgisesti, sillä eihän hän ole luopunut uskostaan. Hän käski välittää patriarkalle viestin, että tämän pitäisi luopua virheistään ja palauttaa Kyproksen kirkon päämiehen liturginen muisteleminen.
Uutisen tärkein tieto oli kuitenkin Ilarionin epäilys esimiehensä halusta vastata Krysostomoksen huoliin. ”Kirill on painanut kaikki metropoliitat alas. Hän on hyvin itsekäs ja metropoliitat pelkäävät olla lähellä häntä. Minulla oli monta riitaa hänen kanssaan, sillä hän oli väärässä. Ymmärsin, että menneisyydessä Venäjän kirkko oli kommunismin vallan alla ja venäläiset metropoliitat eivät voineet puhua, koska he toteuttivat sitä, mitä puolueen pääsihteeri käski heidän tehdä”.
Tuomalla edellä mainitun kommentin julkisuuteen Krysostomos kenties halusikin vaikuttaa Moskovan sisäiseen valtatasapainoon. Ainakin hän teki Politiksen haastattelussa selväksi, ettei Moskova tule kontrolloimaan sitä Kyproksen kirkkoa, jota hänen seuraajansa tulee johtamaan.
Oxfordin yliopistossa koulutetun, nimekkään ja teologisesti tuotteliaan metropoliitan siirto korkeammasta virasta alempaan voidaan nähdä pakkotoimenpiteenä, mutta toisaalta kyse on myös paljon muustakin. Esimerkiksi siitä, että piispan siirtäminen hiippakunnasta toiseen, usein ilman siirrettävän piispan tietämystä ja suostumustaan siirtoon, on Venäjällä puhtaasti hallinnollinen toimenpide. Samoin piispan vapauttaminen hiippakunnan johdosta tehdään yksin patriarkan päätöksellä. Venäläinen piispa on myös totaalisen riippuvainen patriarkasta kaikessa, mukaan lukien kirkon oppiin liittymättömissä maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä.
Edellä mainittu menettely juontaa juurensa Kirillin 2010-luvuilla toteutettuihin Moskovan patriarkaatin hallinnonuudistuksiin. Aiemmin jokainen hiippakunta noudatteli kutakuinkin Venäjän federaation aluejakoja. Kirillin muuttaessa kyseiset hiippakunnat kirkon sisäisiksi metropoliittakunniksi, kukin alue jaettiin noin kolmeen hiippakuntaan. Toisin sanoen jokaisessa metropoliittakunnassa palvelee noin kolme metropoliitan alaista piispaa. Uudistus koski myös ulkomaita. Eräs Moskovan vastaus Konstantinopolin tunnustamaan Ukrainan kirkon autokefaliaan oli Länsi-Euroopan ja Etelä-Aasian metropoliittakuntien perustaminen, joiden on tarkoitus kilpailla Ekumeenisen patriarkaatin rakenteiden kanssa.
Tämä uudistus lähes kaksinkertaisti piispojen lukumäärän Venäjällä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Moskovan patriarkka ei ole pelkästään valinnut kirkkonsa jokaisen uuden piispan, vaan uudistanut kokonaisvaltaisesti patriarkaatin koneistoa, tehden siitä hallinnollisesti byrokraattisemman. Hänen aikanaan on hyväksytty uskomaton määrän uusia, kirkon kaikkia osa-alueita sääteleviä lakeja. Ennen kaikkea hän on perustanut omakätisesti valituille nuorille, noin 33–35-vuotiaille piispoille palvelupaikat. Nämä piispat takaavat vastavuoroisesti patriarkaatin pysymisen tehokkaana keskushallinnollisena ja -johtoisena elimenä sekä edustavat samalla henkilöstöreserviä, kun pyhä synodi pohtii mahdollisia ylennyksiä. Samaan aikaan itse synodin henkilöstö vaihtuu huomattavasti hitaammin.
Sisäpiiriä suositaan
Lopulta Volokolamskin metropoliitaksi valittu Antonikin tulee Kirillin lähipiiristä. Kuten hän myös itse totesi valintansa jälkeisessä työtapaamisessa patriarkan kanssa 10. kesäkuuta: ”Tasan viisitoista vuotta sitten, siunauksellanne, ylitin ensimmäistä kertaa kirkon ulkosuhteiden osaston kynnyksen ja aloin työskennellä sen puheenjohtajan henkilökohtaisena sihteerinä.”
Kuvaava oli myös patriarkan ele, jolla hän siunasi uuden puheenjohtajan tehtäväänsä: hän lahjoitti Antonille panagian, jonka Moskovan kaupungin papisto lahjoitti 2. helmikuuta 1944 patriarkka Sergeille, ja joka siitä lähtien on perinteisesti periytynyt ulkosuhteiden osaston johtajalle.
Viipurinkin piispana 1905–1917 toiminut patriarkka Sergei tunnetaan puolestaan parhaiten vuoden 1927 deklaraatiostaan, jossa kirkko tunnusti Neuvostoliiton isänmaakseen, sen ilot ja onnistumiset kristittyjen iloiksi ja onnistumisiksi ja epäonnistumiset heidänkin epäonnistumisikseen. Julistuksen asemasta ja merkityksestä, kuten uskollisuudesta valtiovallalle, on käyty kiistoja Venäjän kirkossa siitä lähtien.
Pääkuva ylhäällä: Metropoliitta Ilarion Kremlissä presidentti Vladimir Putinin kanssa kesäkuussa 2021.