Suomen kirjallisuudesta Lesja Ukrajinkaa voi ehkä parhaiten verrata aikalaiseensa, suomalaisuuden tulkkiin Eino Leinoon. Tärkeä sija Ukrajinkan kirjailijantuotannossa oli ukrainalaisella kansallistunteella ja tsaarinvallan vastustamisella. Siitä osoituksena on muun muassa se, että vuonna 2015 maassa kaikkien aikojen merkittävimmästä ukrainalaisesta henkilöstä järjestetyssä äänestyksessä Lesja Ukrajinka pääsi kärkikolmikkoon yhdessä maan tärkeimmän kansalliskirjailijan Taras Ševtšenkon ja kasakkapäällikkö Bohdan H'melnytskyin kanssa. Viime vuoden marraskuussa Ukrainan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Dniprossa (entisessä Dnipropetrovskissa) Puškinin valtakatu nimettiin uudelleen Lesja Ukrajinkan valtakaduksi.
Lyhyt, merkittävä elämä
Lesja Ukrajinkan kirjallisen tuotannon arvo korostuu ukrainalaisille erityisesti juuri nyt sodan keskellä. Suomalaisille melko tuntematon kirjailija syntyi vuonna 1871 Novohrad-Volynskyissa Žytomirin alueella Ukrainan pohjoisosassa ja kuoli vuonna 1913 vain 42-vuotiaana. Hän eli luuturberkuloosin vuoksi kivussa lähes koko elämänsä, 13-vuotiaasta lähtien. Hänen elämänsä motto oli ”Nauran, jotta en itkisi”.
Ukrajinka ehti luoda lyhyeksi jääneen elämänsä aikana merkittävän kirjallisen tuotannon.
Runoudella oli tärkeä sija hänen tuotannossaan. Lesja Ukrajinka aloitti runojen kirjoittamisen jo 9-vuotiaana. Hänen pääteoksenaan runouden alalla pidetään draamallista runoelmaa Metsän laulu (Lisova pisnja), joka kuvaa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ukrainalaisesta kansanperinteestä otettujen myyttisten hahmojen kautta. Runoelmasta on tehty lukuisia sovituksia näyttämölle sekä kolme elokuvaversiota.
Ukrajinka kirjoitti myös näytelmiä, joista Pajarin vaimo (Bojarynja, 1911) sijoittuu 1600-luvulle. Se kiellettiin vahvan venäläisvastaisen sanomansa takia sekä Venäjällä että myöhemmin Neuvostoliitossa. Kirjailijan oman ajan sivistyneistöä taas kuvaa näytelmä Sininen ruusu (Blakytna trojanda, 1896), jota on kuvailtu ukrainalaisen kirjallisuuden ensimmäiseksi psykologiseksi draamaksi.
Lesja Ukrajinka oli monin tavoin aikansa arvokas, vahvasti kantaa ottava kirjailija, jolle erityisen tärkeitä olivat naisasialiike ja myöhemmin sosialistiset järjestöt, jotka liittyivät tsaarinvallan vastustamiseen. Tsaarinvallan vastainen toiminta johti lopulta siihen, että kirjailija pidätettiin lyhyeksi aikaa vuonna 1907, ja hän eli elämänsä loppuvuodet Venäjän poliisin tarkkailun alaisena.
Runojen ja näytelmien lisäksi Lesja Ukrajinka kirjoitti myös erilaisia kertomuksia, kirjallisuuskritiikkiä ja lehtijuttuja. Myös kansanrunouden kerääminen ja käännöstyö olivat tärkeä osa hänen työtään. Ukrainalaissyntyisen, mutta venäjäksi kirjoittaneen Nikolai Gogolin tuotannon kääntäminen ukrainaksi oli Ukrainassa 1800-luvun lopulla hieman samanlainen kansallinen tehtävä kuin Runebergin suomentaminen Suomessa. Lesja Ukrajinka osallistui siihen jo 14-vuotiaana kääntämällä Gogolin ukrainalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvan Dikankan iltoja -teoksen yhdessä veljensä Myh´ailon kanssa.
Perheessä oli paljon kulttuurivaikuttajia
Kirjallisuuden kääntäjänä Ukrajinka oli harvinaisen kielitaitoinen. Hän osasi tiettävästi äidinkielensä lisäksi yhdeksää muuta eurooppalaista kieltä. Hän käänsi ukrainaksi muun muassa Victor Hugon, Heinrich Heinen ja Homeroksen teoksia.
Kirjailijanimi Ukrajinka tarkoittaa ”ukrainalaisnaista” ja sitä kirjailijalle ehdotti hänen äitinsä Olha Drahomanova-Kosatš, joka oli itsekin ukrainan kielellä kirjoittanut runoilija ja lastenkirjailija. Ukrainalaisen kulttuurin ja ukrainan kielen edistäminen olivat perheessä tärkeitä asioita.
Myös Lesjanin isoveli Myh´ailo Obatšnyi oli kirjailija, ja hänen enonsa Myh'ailo Drahomanov oli ukrainalaisen kansanrunouden tutkija ja kerääjä. Myös Lesjan pikkuveljestä Mykolasta ja kolmesta nuoremmasta sisaresta Olhasta, Oksanasta ja Izidorasta tuli merkittäviä kulttuurivaikuttajia Ukrainassa. Perheessä käytettiin kotikielenä vain ukrainaa ja myös ukrainankielisiä kotiopettajia, jotta lapset eivät joutuisi käymään venäjänkielistä koulua.
Ortodoksi – ja myös sosialistinen aktivisti
Lesja Ukrajinkan perhe kuului ortodoksiseen kirkkoon, mutta sen traditiolla ei näytä olleen suurta merkitystä hänen elämässään. Kirjailijan kasvuympäristössä ukrainalaisella kansallistunteella, laaja-alaisilla ja valistuksen ihanteilla oli tärkeämpi osuus kuin kirkolla ja uskonnolla. Sosialistisena aktivistina hänen elämäänsä ei näytä kuitenkaan liittyneen marxilaisiin liikkeisiin usein yhdistynyttä antiklerikaalisuutta eli kirkko- ja pappivastaisuutta.
Lesja Ukrajinka käytti teoksissaan usein Raamatun aiheistoa, mitä voi pitää osoituksena vähintään hyväksyvästä suhtautumisesta uskonnolliseen perinteeseen. Tähän samoin kuin ukrainalaisen kansanperinteen hyödyntämiseen runoilijaa kannusti hänen enonsa Myh'ailo Drahomanov.
Lesja Ukrajinkaa voi elämänsä ja tuotantonsa kautta pitää merkittävänä kirjailijana ja esikuvana Ukrainan kansalle. Hän rakasti maataan ja kulttuuriaan – eikä lyhyen elämänsä taisteluissa koskaan antanut periksi.
Tekstin perustana on käytetty suomentaja Veikko Suvannolta ja ukrainalaiselta filologilta Oksana Jasinskalta saatua materiaalia.