Kulttuuri

Haluaisitko nähdä evankeliumikirjoja, joita kukaan ei ole lehteillyt vuosisatoihin? Valamon kirjastossa se onnistuu

Historiallinen kokoelma käsittää noin 20 000 nidettä, ja se on pääosin Laatokan Valamosta talvisodan jaloista turvaan saatua aineistoa.
| Teksti: Seppo Simola | Kuva: Seppo Simola
Evankeliumikirjoja esillä Valamon luostarin kirjaston evankeliuminäyttelyssä

Äkkipäätä voisi luulla, että luostarin kirjasto sisältää lähinnä ikivanhoja, hauraita ja pölyttyneitä raamattuja ja hartauskirjoja. Ne ovat Valamon kirjaston alkulähde, mutta nykyään kirjasto on moderni, valoisa, monipuolinen ja ammattimaisesti hoidettu, kaikille avoin erikoiskirjasto.

Yhdessä kirkkomuseo RIISAn kanssa se muodostaa Suomen ortodoksisen kirkon muistiorganisaation ytimen. Vuodesta 1984 nykytiloissaan toiminut kirjasto on ainutlaatuinen ja ylivoimaisesti lajin ortodoksinen kirjasto Suomessa. Luostarikirjastoksi Valamon kirjasto on kansainvälisestikin vertaillen merkittävä. Läheskään kaikki luostarikirjastot eivät ole yleisölle avoinna.

Valamon luostarin kirjasto sisältä kuvattuna
Ostojen ohella kirjaston kokoelmat karttuvat myös lahjoituksin. Niitä tulee esimerkiksi perikunnilta.

Myös "tavallista" kirjallisuutta

Hyllyillä on sulassa sovussa niin Nikolai Leskovia, Rosa Liksomia kuin Väinö Linnaakin. Syvälle ortodoksisuuteen uppoutuvien tutkijoiden ohella kirjasto palvelee myös luostarihotellin satunnaisia vieraita. Tyypillistä asiakasta on vaikea määritellä. Hyllyillä on runsaasti samaa aineistoa kuin tavallisessa kunnankirjastossa kauno- ja tietokirjauutuuksineen. Vaan harvassapa kunnankirjastossa on aineistoa noin 60 eri kielellä.

Painetun kirjallisuuden ja käsikirjoitusten ohella hyllyiltä löytyy äänikirjoja sekä näkövammaisten pistekirjoja. Aineistoa digitoidaan kiihtyvästi, eli sähköinen formaatti kasvattaa kokoaan ja merkitystään. Kokoelma sisältää runsaasti aikakausjulkaisujakin.

Ostojen ohella kokoelmat karttuvat lahjoituksin. Niitä tulee esimerkiksi perikunnilta. Luostarilla on myös kustannustoimintaa, ja kirjastonhoitaja Virva Suvitie kehottaa tutustumaan Valamo-kustannuksen julkaisusarjaan. Helppo tapa saada sen uutuudet on liittyä Valamon kirjaklubiin.

Harvinaisuuksia vuosisatojen takaa

Kysymykseen kaunokirjallisuuden roolista Valamossa kirjastonhoitaja Suvitie vastaa spontaanilla huudahduksella:

– Kaunokirjallisuushan kuuluu yleissivistykseen!

Kirjaston aineisto jakautuu kahteen pääosaan. Noin 30 000 niteen käyttökokoelmasta kirjoja voi vaikka lainata. Se sisältää yleisen kirjallisuuden lisäksi runsaasti ikonikirjallisuutta sekä luostareita ja luostarielämää käsitteleviä teoksia. Ortodoksisuuteen liittyvä kirjallisuus pyritään luonnollisesti hankkimaan kokoelmaan mahdollisimman laajasti. Oleellinen osa kokoelmaa on myös Valamon opiston kursseja palveleva aineisto.

Historiallinen kokoelma käsittää noin 20 000 nidettä, ja se on pääosin Laatokan Valamosta talvisodan jaloista turvaan saatua aineistoa. Historiallisessa kokoelmassa on ainutlaatuisia harvinaisuuksia, joita on nostettu esiin teemanäyttelyyn. Historiallinen kokoelma on kunnioitusta herättävien panssariovien takana holvissa, jonka kosteus ja lämpötila on tarkoin säädelty. Osa kokoelmasta on sijoitettuna RIISAan.

Kuusi vuotta Valamon kirjastoa vaalinut kirjastonhoitaja Virva Suvitie on siellä ainoa palkattu työntekijä. Välillä apuna on talkoolaisia, ja kuuliaisuusveli Jermogen työskentelee kirjastossa kolme tuntia päivässä arkisin. Suvitie pystyy kuvaamaan suhteensa työhön tyhjentävästi kahdella sanalla:

– Rakastan työtäni.

Haastattelun ja vilkkaan keskustelun lomassa tämä totisesti käy ilmi. Yksi mieluisista työtehtävistä on opistolla kokoontuvan lukupiirin vetäminen.

Evankeliumikirjat esillä

Kirjastoa äskettäin perusteellisesti remontoitaessa vanhimmasta kokoelmasta nousi esiin niin paljon kiintoisia harvinaisuuksia, että niistä koottiin igumeni Sergein ehdotuksesta näyttely kirjaston yhteyteen. Monet ikivanhoista evankeliumikirjoista ovat nyt ensi kertaa esillä. Jotkut niistä ovat olleet ehkä vuosisatojakin varastojen kätköissä ilman, että niitä olisi kukaan lehteillyt.

Monet esiin nostetut harvinaisuudet ovat koristeellisia ja ulkoisesti näyttäviä, mutta usein mitättömän näköiset kirjaset ovatkin juuri niitä ainutlaatuisuuksia. Näyttelyyn on pyritty luomaan myös laaja kielten kirjo. Kirjastonhoitaja tuntuu olevan näyttelystä erityisen ylpeä:

– Näyttely on esillä ainakin ensi vuoden loppuun, tulkaa ihmeessä tutustumaan, Suvitie kehottaa.

Pääkuva ylhäällä: Kirjastoa äskettäin perusteellisesti remontoitaessa vanhimmasta kokoelmasta nousi esiin niin paljon kiintoisia harvinaisuuksia, että niistä koottiin igumeni Sergein ehdotuksesta näyttely kirjaston yhteyteen. 

Linkki kirjaston sivuille:
https://valamo.fi/kulttuuritarjonta/kirjasto

Tutustu Valamon näyttelyihin:
https://valamo.fi/kulttuuritarjonta/nayttelyt-2017

Täältä pääset Valamo-kustannuksen ja kirjaklubin (entiseltä nimeltä kirjakerho) sivuille:
https://valamo.fi/valamokustannus