Blogi

Pienpiirit ovat korona-ajan pelastus – ja ne ovat myös seurakunnan silmät ja korvat

Kun suuria kokoontumisia joudutaan välttämään, on löydettävä korvaavia toimintoja.
Ortodoksipappi_Rauno_Pietarinen_palava_tuohus_kädessään
Isä Rauno Pietarinen

Poikkeustila näyttää jatkuvan yhteiskunnassa, ja niin myös kirkossa. Kun suuria kokoontumisia joudutaan välttämään, on löydettävä korvaavia toimintoja. Kirkon perustoimintaa ovat jumalanpalvelukset ja opetus. Tähän vielä sielunhoito, ja kirkko on ehyt. Mutta kuinka toteuttaa kaikki tämä koronarajoitusten alla?

Vastaus on pienpiireissä, jotka sopivat kaupunkeihin ja maaseudulle. Kullakin piirillä on seurakunnan työntekijä omana yhdyshenkilönään. Piirin koko voi olla 5-10 henkeä, ja he kokoontuvat 1-4 viikon välein. Yksi piiriläisistä toimii kokoonkutsujana ja pitää yhteyttä seurakunnan työntekijään.

Kokoontumisissa ollaan netin kautta yhteydessä seurakuntaan ja muihin piireihin.

Alussa on ehtoopalvelus, jonka toimittamiseen voi osallistua useampi piiri vaikka Utsjoelta Hankoon: Tampereelta luetaan alkupsalmi, Kemijärveltä Ehtooveisu, Nummelasta ”Suo Herra” ja niin edelleen. Pappi tai kanttori vetää yhteistä palvelusta.

Rukouksen jälkeen tulee hengellinen opetus ja diakonia-info. Nämä tulevat joko suorana netin kautta, tai sitten ne otetaan kirkon suunnitteilla olevasta uudesta nettiportaalista, joka on tärkeä osa piirien toimintaa. Myös piispat pääsevät vierailemaan piireissä virtuaalisesti.

Opetusvideoita tekevät teologian ja diakonian ammattilaiset. Diakonian terveisiä voi tulla myös Itä-Afrikasta, Moldovasta tai Syyriasta. Opetuksessa tärkeää on laatu, koska seurakuntalaiset osaavat vaatia täysiä sanoja. Tyhjän puheen kansa hylkää – ja se on oikein.

Ehtoopalvelukseen menee noin puoli tuntia, opetukseen ja diakoniaan yhteensä saman verran. Sitten on aika keskustella piirin kesken kaikesta koetusta ja opitusta ja pohtia niiden soveltamista käytäntöön.

Paikallisdiakonia on tärkeää vierailujen ja muiden muistamisten kautta. Samoin Filantropian työn tukeminen.

Piiri on myös seurakunnan silmät ja korvat omalla alueellaan, jolloin seurakunta voi ohjata aineellista ja pastoraalista apua oikeisiin kohteisiin.

Toimintamalli sopii myös kirkkokuoroille, ikonikerhoille ja tiistaiseuroille. Rukous alussa ja hengellinen opetus on kaikille terveellistä. Piirit ovat selkeästi seurakunnan piirejä. Niillä ei ole omaa taloutta, mutta ne voivat halutessaan tukea jotakin Filantropian kohdetta.

Ja mikä tärkeintä: piirissä sovitaan yhteisistä liturgiaan osallistumisista. Seurakunnissa on mahdollista pitää liturgioita nykyistä paljon enemmän.

Jos rajoitukset kiristyvät, saatetaan päätyä pitämään kullekin piirille tai muutamalle yhdessä ”oma” liturgia. Jos piiri toimii kaukana kirkosta, seurakunta voi avustaa piirin kirkkomatkaa tai sitten pappi tulee paikan päälle toimittamaan liturgian. Näin kirkko toteuttaa perustehtäväänsä rukoilla ja opettaa.

Kokoontumisrajoitusten joskus helpottaessa pääsemme järjestämään ensin piirien koollekutsujille ja sitten itse piireille tapaamisia kappeliseurakuntien, seurakuntien ja hiippakuntien keskuksissa. Piirit voivat myös vierailla toistensa luona tai luostareissa.

Ja eikö olisikin hienoa, jos muutaman vuoden kuluttua voisimme pitää kaikkien piirien yhteisen kokoontumisen, oikean vuosittaisen pyhiinvaellusjuhlan, missä rukoillaan, lauletaan, opitaan ja virkistytään. Kun Lapin seurakunnassa aloittaa tänä syksynä kymmenen piiriä, niin eikö muutaman vuoden kuluttua voisikin olla koko maassa 200 piiriä? Niistä pyhiinvaellusjuhlaan tulisi ehkä 1 500 henkeä.

Ortodoksipappi_Rauno_Pietarinen_palava_tuohus_kädessään
Isä Rauno Pietarinen

Olen ortodoksipappi Ivalossa. Vaimoni Anneli on tehnyt uraa kanttorina, työnohjaajana ja laulunopettajana. Hän on ollut työparini, tehnyt työsuunnitelmamme ja ohjannut minut oikeaan sävellajiin "taas ja taaskin”. Meillä on kuusi aikuista lasta ja lapsenlapsia. Asuvat jo maailmalla. Suuri ilo.

Olen käynyt koulua ja opiskellut 1970-luvulla. Pappina olen palvellut vuodesta 1981. Sen jälkeen kirkolliset toimitukset, jumalanpalvelukset – erityisesti liturgiat – ja opettaminen olivat osa elämääni. Samoin 1990-, 2000-, 2010- ja 2020-luvuilla.

Palvelen Lapin seurakunnassa, missä isä Jaakko Vainio pitää meistä työntekijöistä hyvää huolta. Hiippakuntamme piispa metropoliitta Elia myös välittää aidosti hyvinvoinnistamme. Siksi Lapissa on hyvä olla. Täällä on kaikkina vuodenaikoina upea, puhdas luonto ja puhdasta lähiruokaa.