Blogi

Perhe-elämää Jumalan rakastavan katseen alla

Jostain Wilma-viestien, eteiseen jääneen hiekan pois harjaamisen ja lasten majanrakentelun keskeltä nousee rukous: Herra, armahda.
Karoliina_Maria_Schauman_kirkossa
Karoliina Maria Schauman

”Äiti, katso!” Lapsi tulee innoissaan näyttämään piirustustaan ja halaa pikaisesti. Sitten suunta onkin jo jotain leikkiä kohti.

Tällaiset pienet kohtaamiset arjen keskellä tuovat paljon iloa. Lapsiperheen arki on usein monisuuntaista, ja erilaista tehtävää ja huolehdittavaa riittää aamusta iltaan. Perhe-elämän keskellä ei välttämättä pääse osallistumaan moniin palveluksiin tai näin korona-aikoina seuraamaan suoria lähetyksiä alusta loppuun. Keskeytyksiä tulee helposti. Lapsiperheen arjessa suunnitelmat myös muuttuvat nopeasti. Kun liikkuvia palasia on paljon, yhteiset palvelukset ja seurakunnan muut kokoontumiset ovat pitkään olleet tauolla, eikä ole aikaa uppoutua hengelliseen kirjallisuuteen, mitä tehdä?

Pyhä Paisios puhuu elämän yksinkertaistamisesta. Perhearki lasten kanssa on usein monitoimista itsessäänkin: päivät täyttyvät pienistä tehtävistä, monesti yhtäaikaisista. Autetaan irrottamaan toisiinsa jumiutuneita legopaloja samalla kun laitellaan päivällistä ja kysellään sisarukselta, miten päivä on sujunut. Selvitellään riitoja, järjestellään kenkiä, ripustetaan sadevaatteita kuivumaan. Jostain Wilma-viestien, eteiseen jääneen hiekan pois harjaamisen ja lasten majanrakentelun keskeltä nousee rukous: Herra, armahda.

Kaikenlaisissa toimissamme ihmisiä rakastava Jumala näkee meidät. Pyhä Porfyrios sanookin, ettei Jumala ole pelkkä elämämme tarkkailija, vaan rakkaus; rakastaen Hän tarkkaa jokaista askelta.

Jumalan rakkauden varassa elämän eri tehtävät, pienet ja suuret, näkyvät ja huomaamattomat, ovat mahdollisuuksia avata sydän ikuisuutta kohti.

Hoidamme tehtäviämme yhteiskunnassa, Jumalan huolehtivan katseen alla. Pilkomme vihanneksia keittoon, Jumala näkee meidät. Autamme lasta harjaamaan hampaita, Jumala on läsnä. Yritämme hillitä ärsyyntymistämme värikynien tai askarteluhelmien levitessä pitkin lattiaa – rakastaen Jumala tarkkaa meitä.

Paitsi moninaisia tehtäviä, perhearki on myös täynnä iloa. Lapset iloitsevat lumihiutaleista, autoksi tuunatusta pahvilaatikosta, kadoksissa olleen lempivärikynän löytymisestä. On paljon pieniä yllätyksiä, suunnittelemattomia iloja – elämän lahjan tuntua ja sydämestä nousevaa kiitosta.

Liturgiassa annamme yhteisessä rukouksessa itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen haltuun. Arkisessa elämässämmekin pyhien rukoukset tukevat meitä. Näin voimme tuoda itsemme ja toisemme rakastavan Jumalan eteen, niin kaikissa pienissä puuhissa kuin elämän isommissa päätöksissäkin. Rohkeus ja luottamus versovat, kun heittäydymme Jumalan rakkauden varaan. Kuten pyhä Porfyrios kirjoittaa, isänämme Jumala huolehtii meistä. Värikyninemme kaikkinemme.

Kirjallisuutta: Rakkauden haavoittama. Vanhus Porfyrios Kausokalivialaisen elämä ja opetukset. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö 2010.

Karoliina_Maria_Schauman_kirkossa
Karoliina Maria Schauman

Kirjoittaja on teologian maisteri ja kolmen lapsen äiti, joka asuu Tammisaaressa. Skribenten är teologie magister och trebarnsmamma som bor i Ekenäs.