Blogi

Muistaminen voi olla eheyttävä taito tai hajottava kirous

Olisi tietysti hyvä, jos muistimme pelaisi paremmin. Se tekisi meistä tehokkaampia ja sekoilisimme vähemmän. Ehkä.
23.06.2021 - 12:51
Serafim Seppälä blogikuva
Serafim Seppälä

Nykyään markkinoidaan erilaisia muistin kehittämistekniikoita. Olisi tietysti hyvä, jos muistimme pelaisi paremmin. Se tekisi meistä tehokkaampia ja sekoilisimme vähemmän. Ehkä.

Asiassa piilee kuitenkin ongelma. Mitä iloa on hyvästä muistista, jos asiat, joita muistamme, ovat luonteeltaan hajottavia? Eikö tällöin tehokkaampi muisti saa meidät entistä sekavampaan tilaan? Sekoilemaan entistä tehokkaammin?

Tulemme perimmäisten kysymysten äärelle. Gregorios Siinailainen esitti ihmisen syntiinlankeemuksen olevan syvimmältä olemukseltaan nimenomaan muistin pirstoutumista: muisti oli alun perin yhtenäinen ja Jumalan muistaminen oli sille luontaista.

Lankeemuksessa muisti pirstoutui ja menetti yhdenmukaisuutensa. Puhtautensa menetettyään muisti alkoi takertua hajanaisuuksiin.

Ongelmamme ei siis ole vain yksittäisten muistiaktien onnistuminen, vaan se, että muisti itsessään on luonteeltaan hajanainen ja sirpaleinen. Ja tämä koskee meitä kaikkia.

Mitä tämä merkitsee käytännössä? Osa muistimme toiminnasta on hajottavaa hyvinkin konkreettisesti. Muistamme keskellä yötä asioita, jotka estävät saamasta unta, ja unettomuus hajottaa koko persoonan tehokkaasti. Mutta myös valvetilassa muistimme kiusaa meitä nostamalla esiin stressaavia asioita, ristiriitaisia päämääriä ja keskeneräisiä hetkellisyyksiä. Kaikki tällainen tekee olotilamme sirpaleiseksi ja hajanaiseksi.

Ongelma ei ole pelkästään psykologinen, mutta ei myöskään vain ontologinen, vaan myös yhteiskunnallinen.

Monet ammatit ovat sellaisia, että niiden nostattamat ajatukset vainoavat meitä illat ja yöt, kesät ja lomat, hajottaen meitä pikkuhiljaa. Ihmissuhteetkin toimivat nykyään usein samantapaisesti. Hajotamme itseämme vuosikymmenien mittaan moneen suuntaan. Muisti yhdistää meidät niihin kaikkiin.

Ortodoksisten askeettien peräänkuuluttama sisäinen elämä sen sijaan ei ole hajauttavaa vaan kaikin tavoin keskittymishakuista. Rukous ja mietiskely ovat jo akteina keskittyneitä ja keskipistehakuisia, mutta perimmiltään kyse on vielä paljon enemmästä: rukous ja mietiskely muovaavat olemisen tapaamme ehyemmäksi ja syvintä olemustamme vähemmän hajanaiseksi.

Syntiinlankeemus on vajoamista eheydestä sirpaleiseen olemisen tapaan, ja vastaavasti raitis hengellinen elämä on sisäistä eheytymistä. Silloin myös muistimme eheytyy. Tämä ei tarkoita, että muisti alkaisi toimia tehokkaammin, vaan että se ei enää toimi meitä hajottavalla tavalla.

Pyrkimys Jumalan muistamiseen

Gregorios Siinailaisen mukaan muisti voidaan palauttaa alkuperäiseen tilaansa hellittämättömällä Jumalan muistamisella. Jumalan muistaminen on sanatonta rukousta, ja ”rukouksessa muisti sekoittuu henkeen ja siirtyy vähitellen luonnollisesta yliluonnolliseen”, kuten Gregorios muotoilee (Filokalia 3, 279).

Kun muistin ytimessä on Jumalan äärettömyys, muisti on yhtäältä keskittynyt ja vapaa hajanaisuudesta, toisaalta avara ja rajaton. Jumalan muistaminen on vajoamista hänen äärettömyyteensä.

Gregorioksen visio voidaan tiivistää näin: ihmisen perimmäinen ongelma on sisäinen sirpaleisuus, ja vastaus on Jumalan muistamisen kautta rakentuva sisäinen eheys. Monille meistä elämän sirpaleisuus ja sisäisen olotilan hajanaisuus kuulostavat liiankin tutuilta. Ratkaisuja on kuitenkin olemassa, ja niitä löytyy kirkon askeettisesta traditiosta. Pistetään ajan syke hetkeksi syrjään ja muistetaan Jumalaa.

Serafim Seppälä blogikuva
Serafim Seppälä

Olen ihminen, kristitty. Hieman syrjäytynyt kleerikko.

Toimin systemaattisen teologian ja patristiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa, jossa teen tutkimuksia kuukausittain vaihtuvista aiheista. Vapaa-ajalla harrastan kirjojen kirjoittamista. Inhoan itsestäni puhumista, vallankäyttöä kaikissa muodoissaan ja mielipiteiden työntämistä julkisuuteen.