Blogi

Kirkkomme musiikkia luonnehditaan ”lauletuksi teologiaksi”, mutta miten hyvin se välittyy kirkkokansalle?

Sanotaan, että kirkossa käymällä ja jumalanpalveluksia kuulemalla ihminen voi omaksua lähes kaiken ortodoksina elämiseen tarvittavan tiedon. Mutta paljonko tästä jumalanpalveluksen rikkaudesta on todella saavutettavissa ja ymmärrettävissä?
Maria Takala-Roszczenko
Maria Takala-Roszczenko

Kun tarkemmin ajattelee, ortodoksisessa jumalanpalvelusperinteessä on kyse aika ihmeellisestä asiasta. Sillä on syvyyttä, korkeutta ja laajuutta melkeinpä yli ihmisymmärryksen. Se suuntaa Jumalaan, mutta silti se puhuttelee yksittäisen ihmisen henkilökohtaisimpia tuntoja.

Pelkkä historiallinen aikaperspektiivi huimaa päätä, kun sitä joskus vaikkapa kesken jumalanpalveluksen alkaa miettiä. Että laulanpa nyt stikiira-veisua, joka todennäköisesti runoiltiin 300-400-luvun Jerusalemissa. Ja että tätä samaa veisua on laulettu sieltä asti ympäri ortodoksisen maailman tähän päivään saakka. Se on saanut taustakseen katedraaleja, kirkkoja, tsasounia, koteja, vuokratiloja, sen sisältö on kääntynyt uusille kielille ja uusiin sävelmiin, ja sitä laulavat ovat heijastaneet siihen oman aikansa ymmärryksen ja omat henkilökohtaiset tunteensa – ja silti se ”tapahtuu” joka kerta ainutkertaisesti, todellisena, kun sen jumalanpalveluksessa laulamme. Perspektiivi on kerta kaikkiaan niin rajaton, ajaton ja paikaton, että muodikas tiedepuhe ylirajaisuudesta ja ylisukupolvisuudesta tuntuisi lähinnä huvittavalta tässä yhteydessä.

Pelkkä historiallinen aikaperspektiivi huimaa päätä, kun sitä joskus vaikkapa kesken jumalanpalveluksen alkaa miettiä. Että laulanpa nyt stikiira-veisua, joka todennäköisesti runoiltiin 300-400-luvun Jerusalemissa. Ja että tätä samaa veisua on laulettu sieltä asti ympäri ortodoksisen maailman tähän päivään saakka.

 

Kun ajattelen jumalanpalvelusta ja erityisesti sen laulua järjestelmänä, näen edessäni valtavia pyöriviä kehiä. Päivittäisten jumalanpalvelusten aines, vaihtuvat tekstit, kiertävät mahtavina sykleinä ympäri kirkkovuotta ja punoutuvat eri vuodenaikoina uusin tavoin yhteen.

Jokainen säkeistö on osa suurta verkostoa ja kietoutuu kokonaisuuteen yhteisten ilmausten ja alluusioiden kautta. Psalmien kirja läpäisee kirkkorunouden tavalla, jota nykyihminen ei osaa edes havaita. Niille, joille liturgiset tekstit elävät alkukielisinä, aukeaa sanojen merkityksistä, etymologiasta ja intertekstuaalisuudesta vieläkin syvempi ymmärryksen uoma.

Ortodoksisen kirkon musiikkia luonnehditaan usein ”lauletuksi teologiaksi”. Totta onkin, että laulettavaan hymnografiaan on kirjoitettu sisään keskeisiä dogmaattisia eli opillisia määritelmiä esimerkiksi Pyhästä Kolminaisuudesta, Kristuksesta ja Jumalansynnyttäjästä – samoin kuin kirkon perimätietoa, moraalista opetusta ja sielulliseen pohdiskeluun ohjaavia säkeitä. Suuri osa tästä opetuksesta lauletaan auki juuri vaihtuvissa teksteissä, kuten stikiiroissa. Sanotaan, että kirkossa käymällä ja jumalanpalveluksia kuulemalla ihminen voi omaksua lähes kaiken ortodoksina elämiseen tarvittavan tiedon.

Niille, joille liturgiset tekstit elävät alkukielisinä, aukeaa sanojen merkityksistä, etymologiasta ja intertekstuaalisuudesta vieläkin syvempi ymmärryksen uoma.

Mutta paljonko tästä jumalanpalveluksen rikkaudesta on todella saavutettavissa ja ymmärrettävissä? Yhdysvaltalainen liturgisen historian tutkija Nicholas Denysenko esittää kirjassaan The People’s Faith hätkähdyttävän väitteen: ”Ei ole todistetta, että ihmiset kykenisivät hahmottamaan bysanttilaisesta hymnografiasta sen teologisen sisällön.” Hänen mukaansa ymmärrystä hämärtää kirkkoveisujen pituus ja runsas lukumäärä jumalanpalvelusta kohden, sekä niiden laulaminen epäselvästi.

Haluaisin osoittaa väitteen vääräksi. Mutta tiedostan selvästi oman etuoikeuteni, sillä laulajana ymmärrän tekstin sitä lukemalla, en kuulemalla. Silmät myös tapailevat muita sivulla olevia tekstejä, jotka voivat jäädä laulamatta, ja rakentavat edelleen käsitystä teologiaa notkuvista kirkkoveisuista, joissa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Onko näin kuitenkaan kirkkokansan puolella? Tätä on jatkossa ryhdyttävä tutkimaan.

Sanotaan, että kirkossa käymällä ja jumalanpalveluksia kuulemalla ihminen voi omaksua lähes kaiken ortodoksina elämiseen tarvittavan tiedon. Mutta paljonko tästä jumalanpalveluksen rikkaudesta on todella saavutettavissa ja ymmärrettävissä?

Denysenkon epäilykset voin kyllä allekirjoittaa laulun teknisen toteutuksen suhteen. Vaikka etunamme onkin kansankielinen jumalanpalvelus, epäselvästi ja eriaikaisesti laulava kuoro kaikuvassa kirkossa ei ole optimaalisin lauletun teologian välittäjä.

Toisinaan sisälukutaitoistenkin laulajien tulkintaan voisi toivoa lisää sisällön ymmärrystä, sillä tekstien monipolvinen ilmaisu ei aina tue kokonaisuuden hahmottamista. Mitä tosiasiassa lauletaan? Mitä kummaa tarkoittavat esimerkiksi säkeet kuten ”synnytit lihassa isättömän Pojan, ennen kaikkia aikoja Isästä äidittä syntyneen, joka syntyessään sinusta ei minkäänlaiselle muutokselle, sekoittumiselle eikä jakaantumiselle alttiiksi joutunut, vaan kummankin luonnon ominaisuudet täydellisinä säilytti”?

Kannustaisin kanttoreita väsymättä selittämään kirkkoveisujen sisältöjä kuorolaisille ja koko seurakunnalle. Arvostus ja rakkaus kirkon rikasta lauluperinnettä ja hymnografiaa kohtaan syntyy ymmärryksen kautta. Sen myötä avartuu ja syventyy myös perspektiivi koko ortodoksiseen jumalanpalvelusperinteeseen.

Maria Takala-Roszczenko
Maria Takala-Roszczenko

Toimin Itä-Suomen yliopistolla Joensuussa kirkkomusiikin professorin tehtävissä yliopistotutkijana. Kirkkomuusikoiden ja teologien kouluttamisen ohessa tutkin muun muassa ortodoksista jumalanpalveluselämää ennen ja nyt. Ennen yliopistoa olen opettanut Ortodoksisella seminaarilla ja tehnyt kanttorin töitä Jyväskylässä ja itärajan matkapapistossa. Elän onnellisia ruuhkavuosia kolmen pienen pojan äitinä ja papin vaimona.

Toim. huom. Maria Takala-Roszczenko toimi Aamun Koiton bloggaajana vuoden 2021.