Uuden kirkkovuoden myötä käynnistyvät monenlaiset seurakunnalliset toiminnot. Nyt onkin hyvä hetki kiinnittää huomiota oikeisiin toimintatapoihin.
Liisa Kuopusjärvi on ollut aitiopaikalla toimiessaan opetustyönsä ohessa monenlaisten Suomen ortodoksisten yhteisöjen tilintarkastajana vuosikymmenet. Hänen huhtikuussa 2021 Iisalmessa pitämänsä koulutustilaisuus toimi sysäyksenä tälle artikkelille, joka pohjautuu Kuopusjärven haastatteluun.
Tilintarkastajan työn lähtökohtana on pyrkiä noudattamaan kaikissa tilanteissa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tilintarkastaja ei voi katsoa asioita ”sormien läpi”, olipa kyseessä sitten suuryritys tai (hengellinen) yhteisö. Yhteisöjen kohdalla yksi perusongelma Kuopusjärven mukaan on se, että jäsenistö saattaa mieltää yhteisön varojen olevan tavallaan yhteisiä, ja siten kaikkien vapaasti käytettävissä. Kirkollisveron maksaminen ei kuitenkaan anna yksittäiselle seurakuntalaiselle oikeutta päättää yhteisten varojen käytöstä.
Kuitit talteen
Vapaaehtoistyö seurakunnissa tapahtuu pääasiassa erilaisissa toimintapiireissä. Näille kullekin varataan yleensä seurakunnan budjettiin tietty määräraha, josta seurakunta maksaa toiminnasta syntyneitä kuluja kuittia vastaan. Rahaa ei siis voi nostaa käteen ikään kuin pankkitililtä.
Samoin toimintapiirin toiminnan kaikki tuotot tulee tilittää seurakunnalle.
Toimintapiiri voi ehdottaa tuotoille käyttökohdetta, mutta varsinainen päätösvalta on seurakunnalla, joka käyttää tuotot omien linjaustensa mukaisesti. Vapaaehtoistyön tekeminen ei myöskään anna tekijälleen etuoikeuksia yhteisön sisällä, vaan osallistuminen on aina täysin vapaaehtoista ja pyyteetöntä – hyvän tekemistä korvauksetta.
Entä voiko toimintapiiri avustaa vähävaraista perhettä suoraan raha-, tavara- tai ruokalahjoituksella?
– Jos lakia halutaan noudattaa, niin ei voi, vastaa Kuopusjärvi.
– Kaikkien seurakunnallisen toiminnan tuloksena saatujen tuottojen tulee näkyä seurakunnan kirjanpidossa. Jos toimintapiirin jäsen haluaa yksityishenkilönä antaa omista varoistaan avustuksen, sille ei ole estettä.
Hups, minne raha hävisi?
Liisa Kuopusjärvi haluaa muistuttaa käteiskassan ongelmista. Entisaikojen tapaan siniruutuvihkoihin käsin kirjatut tulot ja menot eivät tänä päivänä täytä lain kirjainta.
– Käteiskassa on aina suuri riski, joten toivoisin niistä luovuttavan kokonaan, Kuopusjärvi toteaa.
Kuopusjärvi huomauttaa, että viime vuosina verottaja on osoittanut erityistä kiinnostusta julkisyhteisöjen varainhankintaa kohtaan.
– Seuraavanlainen tapahtumaketju voisi olla mahdollinen: verottaja kohdistaa verotarkastuksen tiettyyn yritykseen ja ryhtyy tutkimaan sen tulo- ja arvonlisäverotusta. Kyseisellä yrityksellä on ostoja seurakunnan toimintapiiriltä, jolloin tarkastus voi laajentua toimintapiiriin ja edelleen seurakunnan toimintaan ja talouteen: onko seurakunta maksanut mahdolliset arvonlisäverot, ovatko piiriin osallistuneet ihmiset hyötyneet toiminnasta taloudellisesti, ja niin edelleen. Vastiketta vastaan tehty työ ei muutu verottomaksi sen perusteella, että tuotto lahjoitetaan yleishyödylliselle yhteisölle. Tarkoitus ei siis pyhitä keinoja.
Monet lait säätelevät
– Vapaaehtoistyötä koskevat monet lait ja säädökset: hengellisellä puolella laki ortodoksisesta kirkosta, kirkkojärjestys sekä seurakunnan oma taloussääntö velvoittavat toimintapiirejä, maallisella puolella yhteiskuntaa yleisesti koskevat lait ja säädökset kuten tulovero-, ennakkoperintä- ja arvonlisäverolaki, kulukorvausten verollisuus/verovapaus, palkkalainsäädäntö, arpajaislaki sekä kirjanpitolaki ja -asetus asettavat omat raaminsa toiminnalle.
Nämä raamit saatetaan kokea hankaliksi ja toimintaa rajoittaviksi, kun puhutaan hyväntekeväisyydestä, mutta siitä huolimatta niitä tulisi noudattaa. Näin säästytään ikäviltä tilanteilta.
Lopuksi Kuopusjärvi haluaa muistuttaa, että vapaaehtoistoimijoita sitoo vaitiolovelvollisuus siinä missä seurakunnan työntekijöitäkin. Toiminnan yhteydessä saatu – joskus erittäin arkaluontoinenkin – tieto on pidettävä salassa.
Pääkuva ylhäällä: Gerd Altmann/Pixabay