Arkkipiispa Leo seisoo Uspenskin katedraalin edustalla paimensauva kädessään
Arki & ihmiset

Arkkipiispa Leo tapaa Ukrainasta paenneita: "On etuoikeus saada palvella heitä"

Suomen ortodoksisen kirkon keskustalolla Kuopiossa järjestetään rukoushetki ja tutustumistilaisuus perjantaina 1. huhtikuuta kello 10 alkaen.
| Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Kari Pekonen
Arkkipiispa Leo seisoo Uspenskin katedraalin edustalla paimensauva kädessään

Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnat tarjoavat sekä hengellistä että materiaalista apua Ukrainasta Suomeen saapuneille pakolaisille. Kirkon työntekijöiden lisäksi työhön ovat ryhtyneet myös seurakuntien vapaaehtoiset. Esimerkiksi Kuopiossa paikallinen seurakunta on ollut yksi tärkeimmistä ukrainalaispakolaisten akuuttia hätää lievittäneistä toimijoista.

– Ukrainalaispakolaiset ovat kokeneet viime viikkojen aikana todella järkyttäviä asioita, ja he kaipaavat monenlaista apua. Suomen ortodoksinen kirkko on yksi avaintekijä nyt saapuvien pakolaisten tukiverkostossa, sillä suuri osa tulijoista on ortodokseja, ja me ymmärrämme myös heidän hengellisiä ja kulttuurisia tarpeitaan. Perheiden mukana on esimerkiksi tullut maahan lapsia, joita ei ole ehditty kastaa ja monet ovat myös menettäneet läheisiään ilman, että heidän puolestaan olisi toimitettu asianmukaisia muistopalveluksia. On etuoikeus saada palvella heitä tässä tilanteessa, toteaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

Monet ortodoksiauttajat kokevat materiaalisen avun antamisen tärkeäksi myös historiallisista syistä.

– Hyvin monien ortodoksien sukutaustasta löytyy evakkoaikaan liittyviä syrjinnän ja vieroksunnan kokemuksia. Nyt tulevien auttaminen saattaa olla monille tavallaan korjaava kokemus. Jotkut haluavat puolestaan yksinkertaisesti tehdä, kuten toivoisivat itselleen tehtävän.

Aloitetaan tutustumalla

Suomen ortodoksiset seurakunnat ovat jo aiemmin olleet hyvin monikulttuurisia, joten valmiudet ukrainalaisten vastaan ottamiseen ovat erinomaiset. Kirkossa valmistellaan parhaillaan myös yhden ukrainankielisen papin palkkaamista erityisesti tätä työtä varten. 

Eri puolilla Suomea on jo nyt luotu hyvät kontaktit seurakuntien alueille saapuneisiin pakolaisiin. Paikallisilta yhteisöiltä kysytään kuitenkin nyt myös malttia.

– Juuri maahan saapuneet ovat henkisesti ja fyysisesti väsyneitä. Rukoillaan siis yhdessä, syödään yhdessä ja aloitetaan tutustumalla. Avataan kaikki ovet, mutta annetaan tulijoiden myös levätä ja löytää paikkansa uudesta seurakuntayhteisöstään rauhassa, ajan kanssa, tähdentää arkkipiispa Leo. 

Parhaillaan Kuopiossa oleva arkkipiispa Leo haluaa itsekin tavata seudulle asettuneita ukrainalaisia ennen paluutaan Helsinkiin. Hän on esittänyt heille seurakunnan toimijoiden kautta kutsun kirkon keskustaloon (Karjalankatu 1) perjantaina kello 10 yhteistä rukoushetkeä varten.

Palveluksen keskustalon Kotikirkossa toimittaa seurakunnan venäjänkielisestä työstä vastaava pappi, isä Pavel Pugovkin yhdessä kanttori Sofia Laukkasen kanssa. Lopuksi arkkipiispa tapaa vieraitaan vapaamuotoisesti kahvitilaisuuden merkeissä. Vieraille on varattu myös mahdollisuus tutustua ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn näyttelyihin. 

 

Pääkuva ylhäällä:
– Juuri maahan saapuneet ovat henkisesti ja fyysisesti väsyneitä. Rukoillaan siis yhdessä, syödään yhdessä ja aloitetaan tutustumalla. Avataan kaikki ovet, mutta annetaan tulijoiden myös levätä ja löytää paikkansa uudesta seurakuntayhteisöstään rauhassa, ajan kanssa, tähdentää arkkipiispa Leo.