Anna-Liisa Koslonen kuvattuna ikonin ääressä ortodoksikirkossa
Arki & ihmiset

Anna-Liisa on maallikkopalvelustan pioneeri – vuosikymmen tuli täyteen

| Teksti: Harri Peiponen | Kuva: Harri Peiponen

Maallikkopalvelusten lisäämisestä seurakunnissa on puhuttu vuosikausia. Seurakunnissa ja Valamon luostarissa on järjestetty lukijakursseja, mutta rohkeita ja sitoutuneita ehdokkaita on ollut harvassa toimittamaan palveluksia omassa seurakunnassa.

Orastavaa mielenkiintoa maallikkopalveluksiin on kuitenkin viime vuosina syntynyt. Uranuurtajana on ollut pielavetinen Anna-Liisa Koslonen, joka on toimittanut maallikkopalveluksia joka viikonloppu 10 vuoden ajan Pietarin ja Paavalin kirkossa. Kesäkuukaudet hän on malttanut levätä.

– Isännöitsijäpäivillä vuonna 2011 keskusteltiin muiden isännöitsijöiden kanssa siitä, että kun seurakuntien yhdistyessä papilliset palvelukset väistämättä vähenevät, niin jotain täytyisi keksiä tilalle. Silloin kiinnostuin maallikkopalveluksista.

Jyrki Ojapellon pitämälle lukija- ja maallikkopalveluskurssille osallistui puolisenkymmentä kiinnostunutta, mutta pian Anna-Liisa oli yksin.

– Harjoittelin Jyrkin kanssa yhdessä ja syksyllä 2011 oli ensimmäinen palvelus. Keväällä Jyrki oli vielä mukana, mutta sen jälkeen olen toimittanut yksin.

Anna-Liisa Koslonen on toimittanut palveluksia niinä viikonloppuina, jolloin ei ole ollut papillista palvelusta. Lauantaisin hän toimittaa ehtoopalveluksen tai akatistoksen ja sunnuntaisin hetkipalveluksen. Lauantaisin rukoilijoita on yleensä vähemmän.

– Osa tulee mielellään maallikkopalveluksiin, osa suhtautuu varauksellisesti. Nämä koetaan tarpeelliseksi, ja ne, jotka ovat ottaneet palvelukset omakseen, heille se on tärkeää.

Kuten aina jumalanpalveluksiin, Anna-Liisa pitää valmistautumista tärkeänä.

– Katson seuraavan palveluksen tekstit huolella ja kyllä se vaatii rohkeutta, että uskaltaa mennä seurakuntalaisten eteen lukemaan. Se on vastuullinen tehtävä, kun seurakuntalaiset tulevat rukoilemaan ja kuuntelemaan.

Syyskuussa palvelukset jatkuvat jälleen.

– En osaa sanoa miksi se on minun juttuni. Pidän tästä ja pitää olla kiitollinen, että olen saanut toimittaa. Jumala on antanut voimia ja rohkeutta.

Seurakuntien yhdistyessä jumalanpalvelusten määrä väistämättä vähenee. Maallikkopalvelusten toimittaminen on mielekäs tapa saada pyhäkkö eläväksi myös muuna aikana.

Pielaveden lisäksi maallikkopalveluksia on toimitettu viime vuosina ainakin Kuopiossa, Nilsiässä, Suonenjoella, Iisalmessa ja Karvoskylässä.

Maallikkopalveluksista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä seurakuntansa kanttoreihin ja pyytää lukijakurssin järjestämistä. Maallikkopalvelusten tekstejä löytyy www.ortodoksi.net -sivustolta.

Pyhien Pietarin ja Paavalin praasniekkaa juhlitaan 28.-29.6. Pielavedellä, Tuusniemellä ja Rautalammin Puroniemessä.

Pääkuvassa Anna-Liisa Koslonen.