Pyhä Sofia ja lapset Tapiolan kirkon freskoissa
Ajassa

Pyhä Sofia valmensi tyttärensä Pistiksen, Elpiksen ja Agapen marttyyrikilvoitukseen

Kidutetun yhdeksänvuotiaan Agapen rinnalla nähdyt valkopukuiset miehet vievät ajatukset kolmeen hurskaaseen nuorukaiseen pätsissä.
| Teksti: Karoliina Maria Schauman | Kuva: Stiina Hakonen (Ikoni Tapiolasta Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon seinältä)

Kirkko kunnioittaa pyhinä useampia äitejä, joiden aikuiset tai vielä kasvavat lapset ovat kuolleet marttyyreina. Yksi tunnetuimmista lienee makkabealaismarttyyrien äiti, jota muistetaan yhdessä lapsiensa ja heidän opettajansa kanssa elokuun ensimmäisenä päivänä. Tarton marttyyrien joukossakin mainitaan nuori äiti ja kolmevuotias lapsi pappismarttyyri Isidorin elämäkerrassa (8.1.). Yhdessä pappinsa ja muiden 70 seurakuntalaisen kanssa he kuolivat avannossa Emajoessa talvella 1472.

Marttyyrien Sofian, Pistiksen ja Elpiksen äiti Sofia antoi sielunsa Herran käsiin kolme päivää tyttäriensä marttyyrikuoleman jälkeen ja liittyi pyhien joukkoon noin vuonna 137. Pyhän Sofian ja hänen lapsiensa muisto on 17. syyskuuta, vain joitain päiviä ristin ylentämisen juhlan jälkeen. Palveluksien teksteissä pidetään silloin yhä esillä kunniallista ja eläväksi tekevää ristiä.

Lapsimarttyyrien kilvoitus liitetään keisari Hadrianuksen ajan Roomaan. Sofian perhe eli silloin Rooman kaupungissa, ja joku hovia lähellä ollut henkilö kavalsi heidät keisarille. Keisari Hadrianus oli innokas roomalaisen ja kreikkalaisen vanhan uskonnon kannattaja, ja hallituskaudellaan hän rakennutti tai kunnosti useita sen temppeleitä. Muitakin rakennusprojekteja keisarilla oli, esimerkiksi Hadrianuksen muuri valtakunnan pohjoisrajalla nykyisessä Englannissa. Myös juutalaisten Bar Kokhva -kapina roomalaisia vastaan nousi ja kukistettiin Hadrianuksen kaudella.

Roomassa elänyt kristitty äiti Sofia, ”Viisaus”, nimesi tyttärensä kolmen kristillisen hyveen mukaan Pistikseksi (”usko” kreikaksi, slaavilaisessa perinteessä Veera), Elpikseksi (kreikaksi ”toivo”, slaavilaisittain Nadezda) ja Agapeksi (kr. ”rakkaus”, sl. Ljubov). Pistis oli kuollessaan 12-vuotias, Elpis kymmenen ja Agape yhdeksän vuotta. Kun heidät oli kavallettu keisarille, heidät pidätettiin. Kuulustelun jälkeen heidät kaikki vietiin vielä kolmeksi päiväksi Palladia-nimisen rouvan luo, jonka oli tarkoitus opettaa heille Rooman perinteistä uskoa. Sofia käytti ajan vahvistaakseen tyttäriään marttyyrikilvoitukseen.

Kun kilvoituksen aika tuli, kidutukset eivät elämäkerran mukaan pystyneet vahingoittamaan Sofian tyttäriä, joten heidät mestattiin. Agapen kilvoituksen kohdalla mainitaan valkopukuiset miehet, jotka lauloivat yhdessä tytön kanssa. Tämä yksityiskohta muistuttaa kertomusta kolmesta nuorukaisesta tulisessa pätsissä. Profeetta Danielia ja kolmea hurskasta nuorukaista pätsissä muistetaan 17. joulukuuta ja pyhien esi-isien sunnuntaina joulun edellä. Myös aamupalveluksen kanonin veisuissa kahdeksansävelmistössä heistä lauletaan. Nuorukaiset kiittivät Jumalaa tulisessa pätsissä, ja niin Agapekin lauloi kärsimyksiensä keskellä.

Ylistys ja kiitos vaikeuksien ja kärsimyksen aikana on yleinen kristillisen elämän teema myös marttyyrikertomuksien ulkopuolella. Kirjeissään pyhälle Olympiaalle pyhä Johannes Krysostomos kehottaa pyhää diakonissa Olympiasta kiittämään Jumalaa kaikesta ja ylistämään Häntä, vaikka tulisi lukemattomia murheita ja myrskyjä vastaan.

Pyhien muistopäivän palvelusteksteissä Sofian tyttäriä verrataan karitsoihin, jotka menevät Kristus-karitsan ja paimenen tykö. Teksteissä mainitaan myös, että kilvoitus tapahtuu armovoimalla ja Luojan rakkauden vahvistamana.

Te rakkauden, toivon ja uskon hyveitten nimen ansiolliset kantajat, jotka olette täynnä Kolminaisuuden kirkkautta ja kannatte jumalallista valkeutta, vahvistakaa meitä toivossa, rakkaudessa ja uskossa.” (kanonin 9. veisun ensimmäinen tropari)

Lähteet:

Synaksarion

Syyskuun Minea, julkaistu ortodoksi.net-sivustolla 6.1.2015

Saint John Chrysostom: Letters to Saint Olympias. Consolations of a Soul in Exile. Sagom Press 2019, 6–7.

Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava 2006, 198–199.