Marina igumeniamme -kirjan kansi Lintulan luostarin igumenia Marinasta
Ajassa

Igumenia Marinan kuolemasta kymmenen vuotta: Näin häntä muistelevat arkkipiispa Leo, Haminan piispa Sergei ja nunna Ksenia – ja monet muut

Uutuuskirjassa igumenia Marinan kiehtovaa persoonaa, tapahtumarikasta elämää ja elämäntyön merkitystä valottavat monet eri henkilöt.
| Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Petter Martiskainen, Topi Ikäläinen ja Lintulan luostarin arkisto
Marina igumeniamme -kirjan kansi Lintulan luostarin igumenia Marinasta

Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin edellisen johtajan, igumenia Marinan (Maria Iltola, 1930-2012) kuolemasta tulee kuluneeksi 17. kesäkuuta kymmenen vuotta. Luostarissa toimitetaan muistoliturgia lauantaina 18.6. kello 8 alkaen, ja Aamun Koiton saamien tietojen mukaan toimittamaan on lupautunut Haminan piispa Sergei, joka johti aiemmin Valamon luostaria – osittain samaan aikaan kuin igumenia Marina Lintulaa.

Igumenia Marinan elämä on nyt koottu Marina, igumeniamme -kirjaksi, ja se valottaa igumenia Marinan elämää sekä persoonaa usean eri henkilön näkökulmasta. Kirjan esipuheessa kuvailee Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo igumenia Marinaa seuraavasti:

”Vieraanvaraisuus oli ominaista igumenia Marinalle. Vuonna 2010 hän antoi luostarissa pyynnöstäni turvapaikan Eveline Fadayelille, egyptiläiselle isoäidille, jota uhkasi karkotus Suomesta. Luostarin avulla Evelinen sai hoitoa sairauksiinsa. Igumenian ja Evelinen poikien välille syntyi myös lämmin suhde heidän ollessaan jatkuvasti Lintulassa äitinsä apuna. Evelinen kuoltua igumenia päättikin, että koko sisaristo lähtee mukaan Evelinen hautajaisiin Helsinkiin. Igumenia Marinalla oli voimakas myötäelämisen kyky, mistä tuo hautajaisiin lähtökin kertoi.”

Marina igumeniamme -kirjan mustavalkoinen kansi, johon on kuvattu Lintulan luostari igumenia Marina
Lintulan luostarin edellisen johtajan, igumenia Marinan elämäntyö on nyt koottu kirjaksi, jonka on toimittanut nunna Ksenia.

Raija Paldanius taas muistelee serkkuaan ”Manjaa”:

”Maria soitti upeasti pianoa ja lauloi. – – – Marialla oli myös kielipäätä. Hän osasi hyvin englantia ja keskusteli joskus arkkipiispa Paavalin kanssa puhelimessa englanniksi, jotta isä esipaimenkin sai harjoitusta.”

Paldanius mainitsee Marian reissanneen Lontoota myöten Morris Minillä maisteri Taimi Kyyrön kanssa.

”Autolla ajotaidosta oli Marialle suuri apu varsinkin Lintulassa ollessa. Ei tarvinnut moniin matka- ja vierailutehtäviin kuskia. kaipa hän alkuaikoina luostarissa ajoi myös traktoria. Moottoriveneen kuljetus onnistui myös. Monitoiminainen!”

Nuoruudessa ilmeni myös kiusallinen vaiva: migreeni. Paldanius arvelee, että juuri tämä vaiva oli osasyy sille, että alun perin opettajaksi kouluttautunut Maria vaihtoi alaa.

Maria Iltola oli ASLA-stipendiaattina Yhdysvalloissa vuosina 1964–1965, minkä jälkeen hän toimi Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen notaarina vuosina 1968–1982. Ennen luostariin päätymistään Maria Iltola hoiti syöpää sairastanutta äitiään työnsä ohessa.

Suomen ortodoksinen kirkko lähetti Iltolan ja Siina Taulamon ensimmäisinä lähetteinä lähetystyöhön Keniaan vuonna 1977. Heidän tehtäviinsä kuului opetus- ja diakoniatyö sekä nais-, lapsi- ja nuorisotyön käynnistäminen.

”Maria piti aina yhteyttä, olipa hän missä päin maailmaa tahansa.  – – – Hän piti tärkeänä sukulaissuhteiden ylläpitämistä joko kirjeitse, kortein tai puhelimitse.”

Konnan kuolema suretti

Kun Maria Iltolasta tuli igumenia, Paldanius muistelee igumenian monia velvollisuuksia aina luostarin talousasioista edustamiseen ja ihmissuhteiden hoitoon. Vaikka etenkin iän karttuessa velvollisuuksien täyttäminen lienee käynyt raskaaksi, igumenia Marina ei ”koskaan valittanut”.

Sen sijaan Paldanius muistaa erityisesti yhden serkultaan saapuneen suruviestin: ”Konna kuoli.” hetken hämmennyksen jälkeen Paldanius oivalsi, että kyse oli igumenian lemmikkikilpikonnasta – siitä, jonka kilpeen oli liimattu valkoinen risti, jotta se erottuisi luostarin nurmelta.

Aika Afrikassa muodostui vedenjakajaksi, sillä Iltola joutui siellä vakavaan auto-onnettomuuteen.

”Auto-onnettomuudet lienevät vainonneen Marinaa, sillä Afrikassa hän oli pahoin loukkaantunut autokolarissa. ´Jos tästä selviän, menen luostariin´, hän kertoi. Hän myös toteutti lupauksensa, aluksi noviisina, nunnasisarena ja sitten vuosia igumenia Antoninan viransijaisena ja igumeniana.  Toinen iso kolari vaati hänen henkensä. Tavallaan hän lähti onnellisesti, sillä kenenkään ei tarvinnut hoitaa häntä eikä hänen tarvinnut elää vammautuneena”, Paldanius pohtii kirjassa.

”Auto-onnettomuudet lienevät vainonneen Marinaa, sillä Afrikassa hän oli pahoin loukkaantunut autokolarissa. ´Jos tästä selviän, menen luostariin´, hän kertoi. Hän myös toteutti lupauksensa, aluksi noviisina, nunnasisarena ja sitten vuosia igumenia Antoninan viransijaisena ja igumeniana.  Toinen iso kolari vaati hänen henkensä."

Maria Iltola tuli Lintulan luostariin 51-vuotiaana vuonna 1982, jolloin luostarissa kilvoitteli neljä vanhasta Lintulasta tullutta nunnaa ja viisi suomalaista. Hänet vihittiin nunnaksi nimellä Marina vuonna 1988. Lintulan luostaria pitkään johtaneen igumenia Antoninan (1974–1998) kuoltua sisaristo valitsi hänet igumeniaksi vuonna 1998.

Nunna Ksenia kirjoittaa esipuheessaan:

”Ei mennyt kymmentä vuotta, kun hän jo hoiti luostarin asioita vt. johtajana igumenia Antoninan ollessa elämänsä viimeiset vuodet vuodepotilaana. Vt. johtajaksi Marinan nimitti arkkipiispa Johannes, josta tuli Lintulan vakituinen vieras.”

Igumenia Marinan aikana luostarin toiminnan painopiste siirtyi maataloudesta käännös- ja julkaisutoimintaan, ikonimaalaukseen ja jopa kultakirjontaan. Nunna Ksenia kuvailee igumenia Marinaa tinkimättömäksi etenkin, mitä tulee jumalanpalveluksiin osallistumiseen. Vaikka igumenia saattoi saapua matkoiltaan luostariin aamuyön tunteina, oli hän jo kello 6 paikallaan jumalanpalveluksessa.

”Luostarin arjessa igumenia Marina oli kauniilla tavalla vaatimaton, mutta samalla vauhdikas ja joka paikkaan ennättävä. Hän osallistui arkisiin töihin sisariston rinnalla, olipa kyseessä perunannosto tai työ luostarin kynttilätehtaalla, ja hoiti omat johtajan velvollisuutensa tinkimättömän tunnollisesti”, äiti Ksenia muistelee.

Eläkkeellä oleva Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Helena Nikkanen nostaa ystävänsä luonteenpiirteistä esiin myös huumorintajun. Ystävykset päätyivät tosin eri luostareihin – igumenia elämään Lintulassa ja Nikkanen töihin Valamoon  – mutta Nikkanen kävi useinkin Lintulassa jumalanpalveluksissa. Yhden palveluksen jälkeen Nikkanen muistelee huokailleensa palveluksen ihanuutta, kun igumenia Marina täräytti: "Niin, palvelus on niin aikaisin aamulla, ettei koko päivä mene pilalle!" – ja niin tunteikas hetki muuttui naurukohtaukseksi.

Juhlia pakoon synnintunnustukselle

Nykyinen Haminan piispa Sergei toimi ennen piispavihkimystään Valamon luostarin igumenina. Hän oli nuori pappismunkki, kun äiti Marina onnistui yllättämään hänet täysin pyytäessään päästä synnintunnustukselle 65-vuotispäiviään pakoillessaan.

”Koin sen suurena luottamuksen osoituksena, kun paikalla oli minua paljon kokeneempia ja vanhempia pappismunkkeja", piispa Sergei muistelee.

Kun äiti Marina valittiin igumeniaksi 1998, oli igumeni Sergei valittu toimeensa vuotta aiemmin.

”Suuresta ikäerosta huolimatta meistä tuli hyvät ystävät ja vertaistuki toisillemme. Igumenia Marina oli helposti lähestyttävä ihminen. Hänen kanssaan saattoi keskustella aivan mistä asiasta tahansa.”

Piispa Sergei kertoo keskustelleensa iltaisin lukemattomat kerrat igumenia Marinan kanssa molempien luostareiden iloista ja suruista. 

Marina, igumeniamme -kirja sisältää lisäksi muun muassa igumenia Marinan (sisar Maria) ja arkkipiispa Paavalin sekä igumenian ja nunna Kristodulin välistä kirjeenvaihtoa ja igumenian omia päiväkirjamerkintöjä – ja paljon muuta. Kirjan on toimittanut nunna Ksenia, ja sitä voi tilata muun muassa Lintulan luostarin verkkokaupasta

Huom. kursiivilla merkityt kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta.

Juttua korjattu 20.6.2022 klo 09:09 sikäli, että igumeni Sergei valittiin toimeensa 1997.