Oman seurakunnan juhlien lisäksi kannattaa harkita pyhiinvaellusta myös kauempana vietettäviin praasniekkoihin.
”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” (Ap.teot 1:11) Apostolin kertomus luo vahvan yhteyden Kristuksen taivaaseenastumisen ja Hänen toisen tulemisensa välille.
Aamun Koiton avustaja Karoliina Maria Schauman sai haastavan toimeksiannon kirjoittaa äitienpäiväksi teksti, joka käsittelee Jumalansynnyttäjää maallisten äitien tukijana.
Pyhän Walburgan reliikit siirrettiin Eichstättiin 1. toukokuuta, ja tästä päivästä sukeutui vappu.
Apostolien paasto alkaa 5. kesäkuuta, ja sen aikana kala on sallittu useampanakin päivänä.
Maaliskuussa Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen papin toimeen valitun Peter Schielin elämä on suorastaan mullistunut aivan viime kuukausina: hän on matkannut maallikosta papiksi, muuttanut Saksasta Suomeen sekä aloittanut uudessa työpaikassa. Vaikka isä Peterin pää on välillä
Lintulan luostarin kirkon vihkimisestä tulee lokakuussa kuluneeksi 50 vuotta.
22-vuotiaana kaatuneen korpraali Mikael Ipatin matka kotiin päättyy kesäkuussa, kun hänet siunataan haudan lepoon Pyhän Nikolaoksen kirkossa Joensuussa.
Uutuuskirja esittelee Ilkonsaarta ja sen pyhäkköjä.
Traagisen elämän eläneen säveltäjän kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta 22.5.2023.
Teokset ovat esillä Taidemuseo Eemilissä 20.5.–24.9.2023 Lapinlahdella.
Kansallisen veteraanipäivän 27.4. kunniaksi Aamun Koitto tekee pienen katsauksen RIISAn kunniamerkkikokoelmaan. Sieltä löytyy pappien, munkkien ja muiden kirkon työntekijöiden ansiomerkkejä, jotka on myönnetty ansiokkaasta toiminnasta Suomen maanpuolustuksen hyväksi.
Pyhä Emilia tunnetaan pyhän Basileios Suuren, pyhän Makrinan, pyhän Gregorios Nyssalaisen ja pyhän Naukratioksen äitinä.
Syyksi kalenterivaihdokseen mainitaan, että juliaanisen kalenterin noudattaminen yhdistyy nykyään venäläiseen kirkkokulttuuriin.
Tähän saakka Tretjakovin galleriassa ollut ikoni on määrä palauttaa alkuperäiseen luostariin.
Juuri ilmestyneen tietokirjan tarkoituksena oli taustoittaa Ukrainan ja Venäjän kirkkopolitiikan keskinäisiä suhteita. Nyt ilmestyessään se on samalla teos siitä, miten kirkkopoliittiset jännitteet johtivat lopulta osaltaan meneillään olevaan sotaan.